Kajaanin kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestys on avoinna 1.-18.2.2024. Äänestettäviä kohteita on yhteensä kuusi, joista eniten ääniä saanut toteutetaan vuoden 2024 aikana.
Kajaanin osallistuvassa budjetoinnissa kerättiin huikeat 99 ideaa kaupunkilaisilta. Asiantuntijat arvioivat ideat kriteerien perusteella ja valikoivat ne, jotka täyttivät vaatimukset. Valitut ideat jaettiin teemoihin, ja ne etenivät yhteiskehittämistyöpajaan, jossa asukkaat ja kaupungin asiantuntijat kehittivät niitä edelleen. Nyt kaikki kajaanilaiset voivat äänestää toteutettavasta osallistuvan budjetoinnin kohteesta.
Tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin teemana on liikkuminen – kaikki, mikä kannustaa lisäämään liikuntaa arjessa.
– Liikkumattomuus on iso haaste ja suuri osa ihmisistä liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Tavoitteenamme on parantaa liikkumismahdollisuuksia ja kannustaa asukkaita lisäämään liikuntaa päivittäiseen arkeensa, hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula kertoo.
Äänestyskohteet
- Lainattavat liikuntavälineet
- Kuntoportaat Vimpelin urheilualueelle
- Kuntoportaat Kaupunginlammelle sekä ulkosalibandykaukalo Kajaanihallin läheisyyteen
- Toimintapuisto Kaupunginlammen läheisyyteen
- Frisbeegolf-rata Lohtajalle
- Pump track -rata
Äänestys
Äänestysaika on 1.2.–18.2.2024. Äänestäminen tapahtuu erillisellä osallistumisalustalla, johon kirjaudutaan osoitteessa www.kajaani.fi/osbu
Tarvittaessa voit äänestää paperilomakkeella Kajaanin kaupungin pääkirjastossa.
Karsiutuneet ideat
Monia ideoita karsiutui äänestyksestä kriteereihin perustuen. Kuitenkin useat näistä hylätyistä ideoista viedään eteenpäin osallistuvan budjetoinnin ulkopuolella. Kaikki karsiutuneet ideat asiantuntijoiden vastauksineen ovat nähtävillä osallistumisalustalla (kirjaudu omalla sähköpostiosoitteella).
Lue lisää osallistuvasta budjetoinnista osoitteessa www.kajaani.fi/osbu
Osallistuvasta budjetoinnista on tullut Kajaanissa jo pysyvä käytäntö, jonka kautta on tähän mennessä toteutettu Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin alueiden uudistukset vuonna 2022 sekä Kesäniemen uimarannan kehittäminen vuonna 2023. Tänä vuonna 2024 osallistuvaan budjetointiin on varattu 50 000 euroa.
-
Korhonen Taru
vs. hyvinvointikoordinaattori
Puhelin
040 194 9445Sähköposti
taru.korhonen@kajaani.fiToimipaikka
Hallintopalvelut
Konsernipalvelut-toimiala
Hallintopalvelut
Konsernipalvelut-toimiala