Hyppää sisältöön
Kaupunki auttaa sopivan tontin löytymisessä

Tonttipalvelut

Tontti- ja paikkatietopalveluiden asiakaspalvelu on suljettu 23.12.2024-6.1.2025.

Kajaanin tonttitarjonta on monipuolinen. Asemakaava-alueella on tarjolla tontteja niin omakotitaloille, rivitaloille kuin kerrostaloillekin. Yrityksille löytyy teollisuus- ja liiketontteja hyvien yhteyksien varrelta.

Tontteja luovutetaan sähköisen palvelun kautta jatkuvalla haulla, ja lisäksi uusilla alueilla järjestetään hakukierroksia, joiden avulla kaikille rakentajille pyritään tarjoamaan mieleinen tontti. Hakukierroksella voidaan soveltaa tarveharkintaa ja etusijalla ovat esimerkiksi ne rakentajat, joille ei aiemmin ole luovutettu kaupungin tonttia.

Ole rohkeasti yhteydessä, kaupungin tontti- ja asumispalvelut avustavat sinua haaveittesi mukaisen tontin löytämisessä!

Kajaanin kaupungin lisäksi tontteja on tarjolla myös yksityisellä puolella, ja tarjontaan voi tutustua esimerkiksi www.etuovi.com -portaalin kautta.

Katso Kajaanin kaupungin vapaat tontit tonttipörssistä

KUUTINKUJAN TONTTIEN 1. HAKUKIERROS ON PÄÄTTYNYT

Kätössä sijaitsevan Kuutinkujan varrella 5 pientalotonttia ovat vapaasti haettavissa joko ostettavaksi tai vuokrattavaksi vuosina 2024–2025 tapahtuvaa rakentamista varten.

Tontit ovat katseltavissa ja haettavissa tonttipörssissä, osoitteessa: www.kajaani.fi/tontit.

Lisätietoa

  • Kajaanin kaupunki luovuttaa rakentajille asemakaava-alueelta omakotitalo-, paritalo-, rivitalo-, kerrostalo- ja yritystontteja. Pääosan tonteista voi joko vuokrata tai ostaa. Sellaiset erikoistontit, joita on vain yksittäin suosituilla alueilla, kaupunki myy tarjousten perusteella ja valtuuston hyväksymällä vähimmäismyyntihinnalla.

    Jos asuinrakennuksen tontti rajoittuu yhdeltä sivultaan yli 20 m leveään puistoon, tontin hintaan lisätään 5 %.

    Jos tontti rajoittuu kahdelta sivultaan yli 20 m leveään puistoon, tontin hintaan lisätään 10 %.

    Kerros- ja rivitalotonttien hinta saadaan lisäämällä tontin maapohjan hintaan kerros- tai rivitalotonttien rakennusoikeuden hinta samalla hinta-alueella.

    Liiketontin hinta lasketaan lisäämällä saman hinta-alueen omakotitalotontin maapohjan hintaan liiketontin rakennusoikeuden hinta 1,5 kertaisena.

    Kaikkien tonttien elinkustannusindeksiin sidottu vuosivuokra lasketaan 4,5 prosenttina tontin hinnasta.

    Asuntotonttialueet
    Teollisuustonttialueet
    Hinnat

  • Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala ylläpitää rakennusrekisteriä sekä kaupungin vuokratontilla sijaitsevien vuokraoikeuksien asiakasrekisteriä.

    Mikäli omistukseesi siirtyy rakennus, joka sijaitsee kaupungin omistamalla vuokratontilla, on siitä tehtävä ilmoitus Kajaanin kaupungille. Myös kiinteistöjä koskevat rakennuksen omistajan muutokset on päivitettävä kaupungin rakennusrekisteriin.

    Voit tehdä tarvittavat ilmoitukset sähköisessä asiointipalvelussa. Ilmoitukseen on liitettävä kauppakirjajäljennös tai muu omistussuhteen muutoksen vahvistava asiakirja. Palvelu vaatii vahvan tunnistautumisen.

    Lisäksi Maanmittauslaitokselta on haettava vuokraoikeuden siirtoa tai lainhuutoa 6 kk kuluessa kauppakirjan tai muun saantokirjan allekirjoittamisesta, lisätietoja saat Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta.

    Ilmoitetut tiedot liitteineen välittyvät sekä Kajaanin kaupungille, että Kajaanin Vesi -liikelaitokselle vesihuollon liittymis- ja käyttösopimuksen tekemiseksi. Huomioithan, että yksi ilmoitus sähköisellä ilmoituslomakkeella riittää.

    Siirry sähköiseen asiointipalveluun tästä linkistä

    Lisätietoja sähköpostitse maanvuokrat@kajaani.fi

     

     

  • Mikäli tontin vuokraoikeuden haltija haluaa jatkaa tonttinsa vuokra-aikaa, on hänen pyydettävä sitä kirjallisesti. Tontin vuokra-aikaa jatkettaessa vanha vuokrasopimus puretaan päättymään välittömästi, ja tontti vuokrataan uusin vuokraehdoin joko 50 tai 30 vuoden ajaksi.

    Kaupunki lähettää omakotiasujille ja asunto-osakeyhtiöille vuokraoikeuden päättymisestä muistuttavan kirjeen n. kolme vuotta ennen sopimuksen päättymistä. Pääsääntöisesti vuokrasopimukset pyritään uusimaan hyvissä ajoin sinä vuonna, kun sopimukset ovat päättymässä. Vuokralaisille lähetetään tästä kertova kirje tai suoraan vuokrasopimukset allekirjoitettaviksi ja asiaan liittyvä viranhaltijapäätös tiedoksi.

  • Vuokraoikeuden haltijalla on oikeus lunastaa tontti omaksi. Lunastaminen tapahtuu käteiskaupalla. Joissakin tapauksissa, jossa alueen asemakaavaa ollaan muuttamassa, kaupunki saattaa päättää, ettei juuri kyseistä tonttia myydä.

  • Kaupanvahvistajat:

    Jari Säkkinen
    kaupungingeodeetti
    kaupanvahvistajan tunnus 2055/7

    Juha Salomaa
    maanmittausteknikko
    kaupanvahvistajan tunnus 2055/6

Ota yhteyttä

  • Maankäytön palvelunumero

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

  • Säkkinen Jari

    Kaupungingeodeetti

    Toimipaikka

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

  • Komulainen Markku

    Tonttiasiamies

    Toimipaikka

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

  • Salomaa Juha

    Maanmittausteknikko

    Toimipaikka

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala