Hyppää sisältöön

Yhdyskuntatekniset palvelut -tutkimus: Kajaanissa tyytyväisyys palveluihin hyvällä tasolla

Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala ja Kajaanin Vesi -liikelaitos osallistuvat parillisina vuosina teknisiä palveluja koskevaan asiakas- ja asukaskyselyyn. Tänä vuonna tutkimuksessa oli mukana 28 kuntaa.

Kyselyssä vastattiin esimerkiksi katujen, puistojen ja liikuntapaikkojen hoitoa sekä vesihuoltoa koskeviin kysymyksiin. Edelliseen vuonna 2022 tehtyyn tutkimukseen verrattuna palvelutyytyväisyys on Kajaanissa samalla tasolla tai hieman sen alapuolella.

Kaupungininsinööri Matti Nousiaisen mukaan tutkimuksesta voidaan yhteenvetona todeta, että kaupungin ympäristötekninen toimiala on pystynyt tuottamaan kajaanilaisille heidän tarvitsemiaan palveluja hyvin.

– Käytettävissä olevat määrärahat on pystytty kohdentamaan siten, että asukkaat ovat tyytyväisiä, Nousiainen toteaa.

Kaikkein tyytyväisimpiä kyselyyn vastanneet ovat Kajaanin katujen valaistukseen sekä juomaveden laatuun. Keskustan katuvalaistuksen ja veden laadun osalta Kajaani oli koko kyselyn paras.

– Katuvalaistuksessa on siirrytty LED-valoihin ja tämän myötä olemme saaneet myös säästettyä energiaa aiempaan verrattuna noin 80 prosenttia, Nousiainen sanoo.

Kajaanin Veden johtaja Juha Nurminen kertoo, että tyytyväisyys Kajaanin Veden palveluihin oli nyt kutakuinkin samalla tasolla kuin vuonna 2022. Talousveden laadun lisäksi Kajaanin Veden asiakkaat ovat erityisen tyytyväisiä veden toimitusvarmuuteen.

– Kajaanin Vesi on useimmissa tutkimuksen mittareissa lähellä kärkeä. Ja Kajaanin taajama-alueen talousvesihän on tunnetusti erittäin hyvälaatuista lähialueen harjuista saatavaa pohjavettä, Nurminen toteaa.

Tutkimukseen vastanneiden mukaan katujen ja kevyen liikenteen väylien kunnossapidossa on ollut Kajaanissa puutteita erityisesti talvisin. Esimerkiksi katujen aurauksen ja hiekoituksen on koettu olevan riittämättömiä. Lisäksi katujen huono kunto sekä aurauslumien ongelmat aiheuttavat hankaluuksia asukkaille. Samat teemat nousivat esille myös, kun kyselyssä tiedusteltiin, mihin kunnan tulisi katuasioissa ensisijaisesti panostaa.

Matti Nousiainen huomauttaa, että talvikunnossapidon olosuhteet ja tarpeet vaihtelevat vuosittain suuresti. Pari viime talvea ovat olleet runsaslumisia, ja tämä on ymmärrettävästi vaikuttanut sekä aurauslumien että työn määrään.

– Lisäksi kaupungin säästöpaineet näkyvät vääjäämättä palveluiden kattavuudessa, Nousiainen toteaa.

Kyselyn tuloksista on nähtävissä kaupungin panostukset puistojen hoitoon ja lasten leikkipaikkojen kehittämiseen.

– Näihin panostaminen on ollut selkeä arvovalinta ja on mukava huomata, että tämä näkyy myös tutkimuksen tuloksissa positiivisena kehityksenä.

Nousiaisen mukaan tutkimuksen tuloksia otetaan huomioon toimintaa kehitettäessä ja palvelulinjauksia tarkennettaessa. Yksi tulevista painopistealueista on kevyen liikenteen väylien kehittäminen. Tällä pyritään omalta osin kannustamaan asukkaita liikkumaan lyhyet välimatkat joko kävellen tai pyörällä.

Vuoden 2024 kyselyn vastaajiksi valittiin 800 yli 18-vuotiasta kajaanilaista satunnaisesti väestötietojärjestelmästä. Kyselyn vastausprosentti oli Kajaanissa 25 %, joka on prosenttiyksikköä korkeampi kuin koko tutkimuksen keskimääräinen vastausprosentti. Edellisessä kyselyssä Kajaanin vastausprosentti oli 21 %. Vastanneissa oli jokseenkin yhtä paljon miehiä kuin naisia. Kyselyn toteutti FCG Konsultointi Oy.

Tutustu Yhdyskuntatekniset palvelut 2024 -tutkimusraporttiin