Vuolijoen ja Otanmäen alueen nuorisotilatoiminta on toteutettu ostopalveluna Otanmäen-Vuolijoen Seuraunioni ry:ltä vuodesta 2000 alkaen. Sopimusta on jatkettu myös kuntaliitoksen jälkeen todeten järjestely toimivaksi. Syksyn 2023 aikana Otanmäki-Vuolijoen Seuraunioni ry:n ja Kajaanin nuorisopalveluiden välillä käytyjen neuvottelujen jälkeen katsotaan parhaaksi vaihtoehdoksi siirtää nuorisotilatoiminta kaupungin omaksi toiminnaksi.
Nuorisopäällikkö Sanna Oikarisen mukaan ostopalveluun varatut rahat siirretään ensi vuoden puolella sisäisellä siirrolla palkkakuluihin. Varatut rahat riittävät pitämään palvelutason nykyisellä tasolla.
– Siirtämällä toiminnan kaupungin omaksi toiminnaksi takaamme yhdenvertaisemmat nuorten palvelut myös Vuolijoen ja Otanmäen alueelle. Kaupungin työntekijöille voimme tarjota vahvemman tuen työhön ja sen haasteisiin, kaupungin työterveyspalvelut, tasavertaisen mahdollisuuden osallistua eri nuorisoalan koulutuksiin sekä vertaistukea muilta nuorisotyöntekijöiltä, Oikarinen kertoo.
Hänen mukaansa yhteistyötä Seuraunionin kanssa jatketaan ja ajatuksena onkin, että järjestelyllä saadaan leveämmät hartiat toiminnan toteuttamiselle.
-Päävastuu toiminnan toteuttamisesta on kaupungilla ja Seuraunioni voi kolmannen sektorin yhteistyökumppanina täydentää kaupungin toimintaa järjestämällä esimerkiksi kerhotoimintaa, tapahtumia ja teemapäiviä Otanmäen ja Vuolijoen alueella.
-
Oikarinen Sanna
Nuorisopäällikkö
Puhelin
044 4214 358Sähköposti
sanna.oikarinen@kajaani.fiToimipaikka
Nuorisopalvelut
Nuorisopalvelut