Hyppää sisältöön

Vastaa kyselyyn Kainuun kirjastoverkostosta ja vaikuta!

Kainuun kirjastoverkostoa kehitetään koko ajan ja yhteistyötä syvennetään. Kyselyllä kartoitetaan asiakkaiden näkemyksiä ja toiveita Kainuun yleisten kirjastojen yhteistoiminnasta, käyttösäännöistä ja maksuista.

Vastaaminen kestää noin 5 minuuttia. Kysely on avoinna 15.12.2024 asti. Kyselyyn voi vastata myös paperilomakkeella Kajaanin kirjastoissa.

Kysely on osa Kainuun kirjastojen Oktetti soimaan -hanketta. Tavoitteena on yhdistää Kainuun yleiset kirjastot yhdeksi koko Kainuun kirjastokimpaksi. Hanke on saanut rahoitusta Pohjois-Suomen Aluehallintovirastolta. Vastaukset käsitellään anonyymisti ja mitään henkilötietoja ei kerätä.

Vastaa kyselyyn

Aihealueet