Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatukseen hakeminen toimikaudelle 2024–2025

Kajaanin kaupunki
Päiväkodissa on kivaa tekemistä

Varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea neljä (4) kuukautta ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Mikäli lapsen varhaiskasvatuksen tarve aiheutuu huoltajan työllistymisestä, koulutuksesta tai opiskelusta, eikä se ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava välittömästi, kuitenkin vähintään kaksi (2) viikkoa ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Varhaiskasvatushakemus on voimassa vuoden hakemuksen saapumispäivämäärästä.

Kaikilla lapsilla on oikeus osallistua varhaiskasvatukseen lapsen sekä perheen tarpeen mukaan ja varhaiskasvatukseen voi hakeutua koko toimikauden ajan.

Pyydämme järjestelyiden vuoksi uusia hakijoita ja niitä, joilla varhaiskasvatuksen toimintamuoto muuttuu 1.8.2024 alkaen toimittamaan hakemuksen viikolla 6 (5.-11.2.2024).

Hakeminen:
Kunnalliseen varhaiskasvatukseen haetaan sähköisesti varhaiskasvatuksen eAsiointi -palvelussa, johon pääsette kirjautumaan Kajaani varhaiskasvatuksen verkkosivujen kautta: https://www.kajaani.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus-ja-esiopetus/varhaiskasvatukseen-esiopetukseen-hakeminen/

Yksityiseen varhaiskasvatukseen haettaessa asiakas on suoraan yhteydessä päiväkotiin/perhepäivähoitajaan ja sovittuaan varhaiskasvatuspaikasta tekee sähköisen palvelusetelihakemuksen varhaiskasvatuksen verkkosivuilta löytyvän eAsiointi-palvelun kautta.

 

Lisätietoja varhaiskasvatus- ja esiopetustoiminnasta löytyy varhaiskasvatuksen verkkosivuilta kajaani.fi/varhaiskasvatus