Hyppää sisältöön

Työllisyyspalvelut siirtyvät vuodenvaihteessa osaksi Kajaanin kaupungin peruspalveluja – Katso täältä uudet yhteydenottokanavat

TE-toimistot lakkautetaan ja 1.1.2025 alkaen työllisyyspalveluita hoitaa jokaisen oma kotikunta. Myös työnantajien ja yritysten palvelut siirtyvät TE-toimistosta kuntiin. Uudistus tuo palvelut lähemmäksi kuntalaisia ja muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä.

TE-uudistus on historiallisen suuri uudistus, ja se on mittava myös digi- ja henkilöstöuudistuksena. Muutosten vuoksi asiakaspalvelussa voi olla ruuhkaa ja käsittelyajoissa viivettä loppuvuodesta 2024 ja alkuvuodesta 2025. Pyrithän siis mahdollisuuksien mukaan hoitamaan akuutit asiat ennen jouluviikkoa ja vuodenvaihdetta.

Työmarkkinatorin Asiointi-verkkopalvelu säilyy ensisijaisena asiointikanavana ja se on käytössä ympäri vuorokauden. Sähköisessä asioinnissa on käyttökatko 30.12.2024 klo 8.00 – 2.1.2025 klo 8.00 välisenä aikana.

Yhteydenottokanavat 2.1.2025 alkaen

Valtakunnallinen TE-palvelujen puhelinpalvelu (p. 0295 025 500) lakkaa joulukuun viimeisenä päivänä. 2.1.2025 alkaen asiakkaita neuvoo Kainuu-Koillismaan puhelinneuvonta arkisin klo 9–15 numerossa 08 819 1152 sekä sähköpostiosoitteessa tyollisyyspalvelut@kajaani.fi.

Jos olet jo TE-palvelujen asiakas, sinun ei tarvitse tehdä mitään erityistä, vaikka palveluntarjoaja vuodenvaihteessa vaihtuu. Oikeutesi ja velvollisuutesi asiakkaana säilyvät ennallaan, työnhakusi pysyy voimassa ja työttömyysetuutesi maksaminen jatkuu. Sähköinen asiointi, avoimet työpaikat sekä tietoa työllisyysasioista löytyvät edelleen Työmarkkinatorilta.

Työllisyyspalvelut toimivat useimmiten kunnan- tai kaupungintalon tiloissa. Kajaanissa työllisyyspalvelut jatkavat toimintaa osoitteessa Kalliokatu 4, eli samoissa tiloissa, joissa TE-toimisto on toiminut. Jokaisen työllisyysalueen kunnan verkkosivuilta löytyy ajantasaiset tiedot toimipaikka- ja yhteydenottokanavista.

Kainuu-Koillismaan työllisyysalueella yritykset ja työnantajat saavat palvelua omasta kotikunnastaan, lisäksi heitä palvelee keskitetysti koko alueella Kajaanin kaupungin yrityspalvelut. Yritykset saavat tukea, neuvontaa ja palveluja myös Business Kainuu -verkoston kautta sekä Koillismaalla Naturpolis Oy:n kautta.

Työnantajat voivat ilmoittaa avoimet työpaikat edelleen sähköisesti Työmarkkinatorilla. Kainuun TE-toimiston yrityspalvelujen puhelinnumero poistuu käytöstä ja Kainuu-Koillismaan alueella työnantaja- ja yritysasiakkaita palvelee 2.1.2025 alkaen puhelinneuvonta numerossa 08 819 1152 arkisin klo 9-15. Yritysasiantuntijat tavoittaa myös sähköpostilla osoitteesta yrityspalvelut@kajaani.fi.

TE-uudistuksen myötä Suomeen muodostuu yhteensä 45 työllisyysaluetta, jotka ovat vastuussa työvoimapalveluiden hallinnollisesta järjestämisestä. Kainuu-Koillismaan työllisyysalueeseen kuuluvat Kainuun kuntien lisäksi Kuusamon kaupunki ja Taivalkosken kunta. Kajaanin kaupunki toimii työllisyysalueen vastuukuntana.  Kainuu-Koillismaan työllisyysalueella keskitetysti tuotettuja palveluja ovat esimerkiksi puhelinneuvonta ja yrityspalvelut. 

Työllisyyspalvelut kaupungin verkkosivuilla