Kajaanin Runoviikko järjestettiin 48. kerran 3.-7. heinäkuuta 2024. Yli puolet Kajaanin Runoviikon maksullisista esityksistä myytiin loppuun. Myytyjen lippujen määrä nousi samaan kuin vuonna 2023, vaikka esityksiä oli edellistä vuotta vähemmän. Tähän vaikuttivat sekä kesästä 2023 poikkeavat esitystilat että ensimmäistä kertaa toteutettu Runoviikon festivaalipäivä, joka keräsi Liikuntapuistoon lähes tuhatpäisen yleisön.
Runoviikolla oli käytössä kolme suurempaa esitystilaa Teatteritalon remontin valmistuttua alkuvuodesta. Suuremmissa tiloissa olevia esityksiä myös myytiin täyteen edellistä vuotta enemmän. Loppuunmyytyjä olivat muun muassa Kaj Chydeniuksen lauluja –konsertti Kaukametsän salissa, Tältä kohtaa Aila –esitys Teatteritalossa ja Lännen maata –konsertti Kouta-salissa.
Erityistä verrattuna edelliseen kesään oli se, että esitykset myytiin pääosin loppuun tapahtuman aikana. Ennakkoon loppuunmyyty oli ainoastaan Ella Pyhällön ja Miia Nuutisen ensi-iltaesitys Äiti, jonka toinenkin näytös myytiin loppuun tapahtuman aikana.
Runokiven paljastus oli yksi tapahtuman kohokohdista ja Suven runoilija Tomi Kontion Runoilijan ääni -haastattelu kiinnosti yleisöä laajasti. Tomi Kontio esiintyi myös avajaisissa ja Kirkkoillassa.
Kajaanin Runoviikko täyttää 50 vuotta samana vuonna, kun vietetään Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta. Molempiin valmistautuminen aloitettiin tänä kesänä. Iiro Kajas ja Malla Kuuranne pitivät ensimmäisen historiikkiluentonsa osana kesän ohjelmaa. Sarja saa jatkoa seuraavina kesinä. Osana Oulu2026 -kulttuuripääkaupunkivuoden hanketta nähtiin Juha Hurmeen ja työryhmän loppuunmyyty esitys 3000 vuotta itämerensuomalaista runoutta, joka myös saa jatkoa tulevina kesinä.
Ensi vuonna Kajaanin Runoviikko järjestetään 2.-6.7.2025. Tapahtuman taiteellisena johtajana jatkaa Kati Outinen.
Lisätiedot:
Minna Tuunainen
tapahtumapäällikkö
p. 044 7100 922
Kati Outinen
taiteellinen johtaja
p. 040 164 7500