Hyppää sisältöön

Nuorisopassia pilotoidaan Keskuskoulun 7.-9.-luokkalaisille

Nuorisopassi on mobiilisovellus, jonka avulla kannustetaan nuoria viettämään aktiivista vapaa-aikaa. Sovelluksen avulla voidaan tuoda nuorille mieleisellä tavalla tietoa alueen vapaa-ajan mahdollisuuksista. Kaupungin palveluiden lisäksi sovellukseen tuodaan tietoa seurojen ja yhdistysten toiminnasta sekä yritysten palveluista.

Sovelluksen avulla voidaan tarjota veloituksettomia harrastuskokeiluja tai pääsylippuja sekä alennuksia. Nuorisopassin kautta voidaan myös viestiä ilmoituksilla ja viestintäominaisuudella esimerkiksi alueen tapahtumista, harrastuksista ja muusta vapaa-aikaan liittyvästä.

Nuorisopassikokeilu toteutetaan 4.11.2024-4.2.2025 välisenä aikana. Nuorisopassikokeilun testiryhmään kuuluvat kaikki Kajaanin Keskuskoulun 7.-9.-luokkalaiset.

Jos kajaanilaiset yrittäjät, urheiluseurat tai yhdistykset haluavat tarjota etuja tai esimerkiksi lajikokeilumahdollisuuksia nuorille nuorisopassin kautta, yhteyttä voi ottaa Kajaanin kaupungin nuoriso-ohjaaja Saara Salonpäähän sähköpostilla saara.salonpaa@kajaani.fi.

Sovelluksen tarjoaa Otium Innovations Oy. Sovellusta voi käyttää suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Lisätietoja nuorisopassista