Hyppää sisältöön

Liikunnan riemua, kulttuuria ja retkiä – tutustu syyslomaviikon lasten ja nuorten tapahtumiin

Kajaanin kaupungin nuorisopalvelut suunnittelee ja toteuttaa lasten ja nuorten loma-aikojen toimintaa yhdessä muiden lasten ja nuorten parissa toimivien tahojen kanssa.  Vuoden 2024 syyslomaviikko tarjoilee jälleen monipuolisen kattauksen kulttuuria, leirejä, retkiä ja liikunnan riemua.

Esimerkiksi lomaviikon keskiviikkona 16.10. on mahdollista osallistua Kajaanihallilla toteutettavaan koko perheen Liikkumisen iloa! -tapahtumaan. Tapahtumassa pääsee ratkaisemaan papukaijan arvoitusta sekä kirmaamaan keppariradalla ja muilla vauhdikkailla liikuntapisteillä.

Kajaanin kaupungin ja Kainuun vapaa-ajankalastajien kaikille alle 18-vuotiaille järjestämä ilmainen kalastuspäivä tiistaina 15.10. klo 10-14 kokoaa kalastuksesta kiinnostuneita Iso-Ruuhijärvelle. Tapahtumassa kalakummit auttavat tarvittaessa kalastuksen pariin.

Nuorille suunnattu verkkopelitapahtuma GetOnline avaa ovensa 17.-20.10. Kainuun ammattiopistolla. Tapahtuman ohjelma koostuu erilaisista tietokone- ja konsolipeleihin liittyvistä kilpailuista ja oheistoiminnoista.

Kajaanin kaupunginteatteri esittää 18. ja 19.10. Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli fantasiaklassikon. Fantasiaklassikko tempaisee katsojat mukaan maagiseen seikkailuun Nangijalaan, jossa kaikki on mahdollista. Syyslomaviikon näytökset supertarjoushinnoin.

Liikunnan riemua tarjoavat muun muassa uimakoulut, koko perheen padel-päivä, temppuleirit ja sporttikurssit.

Lista lapsille, nuorille ja lapsiperheille suunnatuista syyslomatapahtumista ja toiminnoista on nähtävillä Kajaanin kaupungin verkkosivuilla.

Lisätietoa ja tarkempi kuvaus kaikista syyslomaviikon tapahtumista löytyvät verkkosivujen listauksesta. Listaa täydennetään sitä mukaa, kun järjestäjät tapahtumista nuorisopalveluille ilmoittavat. Myös muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.

Lasten ja nuorten syysloma 2024