Me kaikki olemme luotu liikkumaan. Joku hiihtämällä, toinen kävellen, vesijuoksemalla tai vesiliukumäkeä laskien. Liikkumismuotoja on monia ja kaikki ovat yhtä arvokkaita hyvinvointimme kannalta. Joulun alla on hyvä pohtia, mitä se tarkoittaa. Olemmehan me kaikki liikkujat samalla puolella.
Meillä on laaja latuverkosto. Luontoon päästäkseen retkeilijöiden ja maastopyöräilijöiden on useissa paikoissa liikuttava latujen yli tai niiden viertä. Olemme paikoitellen kohdentaneet ladulla liikkumista ohjaamalla talvipolun ladun yli tai viereen. Paikoin myös lyhyitä osuuksia luistelu-uraa pitkin ja Vimpelin kilpaladuilla kaikkialla. Moottorikelkkaurien ja teiden ylihän ladut ovat menneet jo pitkään, joten pidetäänhän liikkujat yhtä. Perinteisen latu-urat jätetään rauhaan ja kunnioitetaan toista.
Moni liikuntalaji on aluksi vaikeaa. Harva on sairaalanmäen synnytysosastolta kotiin hiihtänyt. Kun hiihto- tai uintikärpänen iskee ja samalla uralla tai radalla liikumme, tervehtikäämme uutta meikäläistä kohteliaalla ohittamisella ja hymyllä toivoen, että jonain päivänä hän tulee meistä samalla tyylillä ohi.
Vesiliukumäki, hyppytorni tai vesipelialue ovat liikuntapaikkojen aatelia. Kymmenen kertaa 3 m:n hyppytornista loikkaava tekee tietämättään hauskan liikuntasuorituksen, joka vastaa kymmenenteen kerrokseen kävelyä, 10 kertaa 2m syvyyssukellusta ja 50m uintia. Se on suoritus, jonka takia kannattaa vesijuoksualaa pienentää ja juosta vähän tiiviimmin, pienessä kiljahdusten saattelemassa ”vesisateessa”.
Uimahallin puku- ja pesutila on minivaltakunta ja tietotoimisto. Saunassa kuulee parhaat huhut ja muutaman metrin seinustalla voi olla neljä tuntematonta suihkuttelijaa yhtä aikaa. Tilanne on intiimi ja monille myös kiusallinen. Keskittykäämme siis vain omaan peseytymiseemme, myös uima-asun alta. Jätetään naapurin peseytymistavat hänen asiakseen. Kaukaveden allasveden laatua seurataan päivittäin ja se kertoo, että uimarimme ovat hyvin puhtaita. Muista varata ensi vuonna oma pefletti mukaan uimaan tullessasi, koska kerta-käyttöpefletit poistuvat vuodenvaihteessa.
Liikkua voi monin tavoin ja liikuntamuotoja tulee koko ajan lisää. Kaikille ei ole heti olemassa omia olosuhteita. Jos liikkumattomien määrä pienenisi nykyisestä 5%, säästäisi se verovarojamme valtakunnallisesti n. 200 000 000 € vuodessa. Toivottakaamme siis kaikki liikkumaan innostuneet ilolla joukkoomme.
Rauhallista joulun aikaa toivottaen: #LiikuKajaanissa -tiimi