Hei kainuulainen yrittäjä,
Alueen yritysten liikevaihto ja kannattavuus jatkavat kasvuaan ja tiedot yritysten investointi- ja kehittämishalukkuudesta ennakoivat kasvun jatkumista. Huolestuttavaa on, että ennen kaikkea teknologiateollisuus – sekä monet muutkin toimialat – ovat jo jonkin aikaa viestittäneet työvoiman saatavuusongelmista. Haluamme taklata kanssanne näitä haasteita. Oletko ajatellut, että osaavaa työvoimaa on mahdollista saada maakunnan ulkopuolelta – myös kansainvälisellä rekrytoinnilla?
Pyydämme, että kerrotte omista kokemuksistanne ja mahdollisista haasteistanne rekrytoinneissa. Vastaamalla kyselyyn jaatte arvokasta tietoa ajankohtaisista asioista.
Vastaaminen vie vain 10 minuuttia. Tietojen perusteella voimme kehittää yrityspalveluitamme tehokkaammiksi ja rakentaa tarvittavia tukipalveluita.Kun vastaat ja jätät yhteystietosi, sinulla on mahdollisuus sopia 15 minuutin tapaaminen kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijan kanssa. Voit jättää kysymyksesi etukäteen kyselyn yhteydessä
Kyselyyn voi vastata 28.2.2022 saakka.
Kysely: Työvoimapula ja kansainvälinen rekrytointi Kainuussa (Webropol)
Kysely on luotu yhteistyössä Kajaanin kaupungin kansainvälisten palveluiden KAUSI- ja TOPPA-hankkeiden sekä Kajaanin Yrittäjien ja muiden kansainvälistä rekrytointia Kainuussa edistävien toimijoiden kanssa.
Kysy lisää:
Natalia Alava
Asettautumispalvelut, kausi- ja vuokratyöntekijät
natalia.alava@kajaani.fi
Karoliina Oikarinen
Asettautumispalvelut
karoliina.oikarinen@kajaani.fi