Hyppää sisältöön
Sininen ilmakuva kaupungista ja Kajaanin kaupungin tunnus
Kajaanin kaupunki

Kiinteistöinventointi Oulujärven ranta-alueilla ja pohjakartan päivitys taajama-alueella jatkuu vuonna 2024

Oulujärven rantaosayleiskaavan ja asemakaavan pohjakartan päivitykset ja niihin liittyvät mittauskäynnit kiinteistöillä jatkuvat koko vuoden 2024 ajan.

Kiinteistöinventointi Oulujärven rantaosayleiskaava-alueella on edennyt Ojanperältä Käkisaareen, josta se jatkuu kohti Vuolijokea ja Kuusirantaa sekä Vuottolahden, Kosken ja Koutaniemen kautta Parkinniemelle.

Lisäksi kiinteistöinventointia on tehty Nuasjärven ranta-alueilla alkaen Äkälänniemen osayleiskaava-alueelta, Kuurnantieltä ja jatkuen Takkarannalta Kuluntalahteen.

Asemakaava-alueella ja sen läheisillä alueilla mittauskäyntejä tehdään asemakaavan pohjakartan rakennustietojen päivittämiseksi.

Mittauskäynnillä mitataan kaikki kiinteistön rakennusten ulkoseinälinjat sekä arvioidaan rakennusten käyttötarkoitus silmämääräisesti. Mittauskäynnistä jätetään kirjallinen tiedote, jossa on Kajaanin kaupungin mittausyksikön yhteystiedot.

Mittaukset suorittaa Kajaanin kaupungin palveluksessa työskentelevät kartoittajat, jotka voi tunnistaa Kajaanin kaupungin vaakunalla varustetuista työvaatteista ja ajoneuvoista. Kaikilla mittaustyötä suorittavilla on esillä Kajaanin kaupungin henkilökortti, joka on varustettu henkilökohtaisella veronumerolla.

Oulujärven ranta-alueet kuvassa vihreällä.
  • Säkkinen Jari

    Kaupungingeodeetti

    Toimipaikka

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala