Hyppää sisältöön
Valtuustosalissa tehdään kaupungin päätöksiä

Kaupunginhallituksen 28.5.2024 kokouksen päätökset

Kokouksessa päätetyt asiat

Kaupunginhallitus hyväksyi esityslistan liitteenä olevan Kajaanin osallisuusohjelman 2024–2026.

Kaupunginhallitus merkitsi hyvinvointikertomuksen tiedokseen ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

Kaupunginhallitus antoi esityslistan esittelytekstin mukaisen lausunnon yksityisen luonnonsuojelualueen perustamisesta Kajaanin Purojärven suon kohteelle.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi talouden seurantaraportin 1.1.-30.4.2024

Kaupunginhallitus:

Kokouksessa tehtiin 3 kaupunginjohtajan esityksestä poikkeavaa esitystä.

-Miikka Kortelainen Päivi Fonseliuksen kannattamana esitti, että suunnitelmasta poistetaan valtuuston koon pienentäminen, Otanmäen maauimalan kohtalo selvitetään syksyllä, luovutaan varhaiskasvatuksen tiivistyksestä, kirjastojen aukioloaikoja ei supisteta eikä museoiden pääsymaksuja palauteta. Menolisäyksenä esitetään Tutkatyöparitoimintaan sivistystoimialalle 60.000 euron lisämääräraha.

-Veli-Matti Karppinen esitti, että suunnitelmasta poistetaan Vuolijoen ja Jormuan koulujen lakkautukset ja teatterille asetetaan 100.000 euron suuruinen säästövelvoite ja 100.000 euron suuruinen tulotavoite.

– Helena Ohtonen esitti, että suunnitelmasta poistetaan valtuuston koon pienentäminen, palveluliikenteen säästö, hulevesimaksujen käyttöönotto ja tontinvuokrien korotus ja muita pienempiä esityksiä. Ohtosen esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

Kaupunginhallitus äänesti ensin Miikka Kortelaisen esitys vastaan Veli-Matti Karppisen esitys, Kortelaisen esitys voitti 7 – 3, 1 poissa.

Tämän jälkeen äänestettiin kaupunginjohtajan esitys vastaan Kortelaisen esitys, jonka voitti Kortelaisen esitys 7 – 1, 2 tyhjää, 1 poissa.

Kaupunginhallitus

  1. totesi talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämiseen liittyneet yhteistoimintaneuvottelut käydyiksi ja vahvisti neuvottelujen tuloksen.
  2. hyväksyi Miikka Kortelaisen esityksen talouden sopeuttamissuunnitelman päivittämisestä vuosille 2023-2026 ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Kajaanin kaupunginhallitus esittää lausuntonaan Fimealle, että Otanmäen 4. apteekki säilytetään. Alueen apteekkipalveluita ei voida turvata riittävästi Vuolijoen sivuapteekin toiminnalla.

Kaupunginhallitus ei siirtänyt viranhaltijapäätöksiä otto-oikeudella käsiteltäväkseen.

Linkki esityslistaan