Kajaanin kaupungin nuorisopalvelut suunnittelee ja toteuttaa lasten ja nuorten loma-aikojen toimintaa yhdessä muiden lasten ja nuorten parissa toimivien tahojen kanssa. Lista erilaisista syyslomatapahtumista ja toiminnoista lapsille, nuorille ja lapsiperheille on nyt julkaistu Kajaanin kaupungin verkkosivuilla.
Syyslomaviikolla on ohjelmassa esimerkiksi tiistaina 17. lokakuuta Kajaanin kaupungin ja Kainuun Vapaa-ajankalastajien järjestämä kaikille alle 18-vuotiaille ilmainen kalastuspäivä Iso-Ruuhijärvellä. Tapahtumassa kalakummit auttavat tarvittaessa kalastuksen pariin, ja paikan päällä on myös lainavälineitä.
Keskiviikkona 18. lokakuuta on tarjolla liikunnan riemua, kun Kajaanihallilla järjestetään maksuton koko perheen liikuntapäivä. Päivän aikana on mahdollista tutustua eri urheilulajeihin. Mukana on muun muassa salibandy, sulkapallo ja voimistelu.
Keskiviikkona on myös mahdollista osallistua avoimeen ympäristökoulupäivään Kajaanin taidemuseolla, jossa tutustutaan museossa vasta avattuun Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Pohjoistuulen metsä -valokuvanäyttelyyn. Tämän jälkeen päivä jatkuu ulkona Pöllyvaarassa. Suomen Kulttuurirahaston ja Kainuun lasten- ja nuortenkulttuurikeskus Kultturan kiertävässä ympäristökoulussa tutustutaan lähiluontoon uusista näkökulmista, oppien uutta paikallisen luonnon lajistosta tieteen ja taiteen keinoin. Maksuton tapahtuma on tarkoitettu yläkoululaisista ylöspäin koko perheelle ja osallistuminen vaatii ilmoittautumisen.
Kajaanin kaupungin verkkosivuille on listattu kaikki nuorisopalveluiden järjestämät tapahtumat sekä muiden lasten ja nuorten parissa toimivien tahojen järjestämiä tapahtumia. Listaa täydennetään sitä mukaa, kun järjestäjät tapahtumista nuorisopalveluille ilmoittavat. Myös muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.
Lasten ja nuorten syysloma 2023