Hyppää sisältöön
Kaksi naista ja mies istuvat kahvipöydässä. Kuvan päällä lukee olen antirasisti.

Kajaanin kaupunki on mukana rasisminvastaisessa Olen Antirasisti -kampanjassa

Kajaanin kaupunki on yhteistyökumppanina mukana oikeusministeriön koordinoimassa Olen Antirasisti -kampanjassa. Kampanjan tavoitteena on lisätä ja laajentaa tietoisuutta rasismista ja antirasismista, kannustaa sivustakatsojia puuttumaan havaitsemiinsa tilanteisiin, aktivoida ihmisiä ja organisaatioita tekemään aktiivisia tekoja yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja tuoda esille, ettei rasismiin ja syrjinnän puuttuminen ole ainoastaan etniseen tai uskonnollisen vähemmistöön kuuluvien vastuulla. Kampanjan ensimmäinen osa kestää 26.9.2021 asti. Linkki kampanjan verkkosivustolle (www.olenantirasisti.fi), josta löytyy sanasto ja toimintaohjeita rasismiin puuttumiseksi sekä arjen tekoja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Kajaanin kaupunki tuo kampanjan aikana esille sosiaalisessa mediassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön toimenpiteitä, ja jakaa kampanjamateriaalia eri teemoihin liittyen.

Kajaanin kaupunki edelläkävijä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyössä

Kajaanin kaupunki on tehnyt systemaattista tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyötä vuosien ajan yhteistyössä kansallisten ja alueellisten kumppaneiden kanssa. Kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma päivitettiin oikeusministeriön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntijoiden sekä paikallisten yhdistysten ja järjestöjen edustajien kanssa joulukuussa 2020. Kaupunki on saanut sen myötä positiivista palautetta valtakunnallisesti.

”Kaupungin velvollisuuksiin kuuluu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Kyse on perus- ja ihmisoikeuksista sekä niiden edistämisestä. Yksi esimerkki on anonyymi rekrytointi, jota meillä on testattu ja tarkoituksena on hyödyntää sitä tulevissa rekrytoinneissa laajemminkin. Anonyymin rekrytoinnin lähtökohtana on löytää tehtävään sopivat kandidaatit puhtaasti koulutuksen ja osaamisen pohjalta. Sukupuoli, ikä tai etninen tausta eivät ole määrääviä tekijöitä”, kertoo Kajaanin kaupungin henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen.  

Kajaanin kaupunki on myös toiminut asiantuntijan roolissa segregaation lieventämistä ja tasa-arvoa sekä yhdenvertaisuutta edistävissä hankkeissa ja verkostoissa, kuten valtakunnallisessa Tasa-arvon edistäminen ja segregaation lieventäminen koulutuksessa ja työelämässä – SEGLI – kehittämishankkeessa vuosina 2016-2019. Hankeyhteistyö on vahvistanut tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön asiantuntemusta kaupunkiorganisaatiossa ja liittänyt Kajaanin mukaan tärkeisiin kansallisiin verkostoihin. Kajaani on yksi Suomen ensimmäisistä kunnista, joilla on oma alueellinen toimeenpano-ohjelma (MAARO) valtakunnalliselle romanipoliittiselle ohjelmalle.

Kaupungille on tämän vuoden aikana perustettu ohjausryhmä, jonka tehtävänä on muun muassa seurata ja arvioida tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista kaupungin henkilöstön ja kaupungin tarjoamien palveluiden osalta. Ohjausryhmä myös raportoi mahdollisista muutostarpeista nykyiseen suunnitelmaan.

”Kajaanin kaupungin saama positiivinen palaute tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskentän toimijoilta alueella tehdystä työstä ei ole tullut turhasta. Kajaanissa on vahva tahtotila tehdä kaupungista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta aktiivisesti edistävä asuinpaikka, jossa ei ole sijaa rasismille eikä syrjinnälle. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö tulee viedä rakenteisiin. Näin Kajaanissa juuri toimitaan ja tästä esimerkkinä pian käynnistymässä olevat tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus -koulutukset uusille kunnanvaltuutetuille”, kertoo kaupungin tasa-arvo ja yhdenvertaisuusohjausryhmän jäsen, perusopetuksen kieli- ja kulttuurikoordinaattori Jenni Kettunen.

Lisätietoa:
Jyrki Komulainen
Henkilöstöjohtaja
jyrki.komulainen@kajaani.fi
p. 044 714 7551

Jenni Kettunen
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjausryhmän jäsen,
Perusopetuksen kieli- ja kulttuurikoordinaattori
Paikallisromanityöryhmän puheenjohtaja
jenni.kettunen@kajaani.fi
p. 044 710 0001

Aihealueet