Hyppää sisältöön
Pietari Brahen muistomerkki Kauppatorilla

Kajaanin kaupunki juhlistaa perinteistä Pietarin päivää

Pietarin päivää vietetään Kajaanissa torstaina 29.6.2023 klo 11 alkaen. Koko perheelle suunnatussa Pietarin päivässä on tapahtumia Kauppatorilla sekä Suvantorannanpuistossa. Päivässä nähdään ja koetaan monenlaista toimintaa. Kauppatorille voit tulla nauttimaan lounaan kuunnellen samalla musiikkia ja kaupungin historiaa. Lapset voivat osallistua ohjattuun taidetanssituokioon. Torilla vierailee myös kirjastoauto Kippe.

Suvantorannan puistoalueella on opastettu kävelykierros. Lähtö on Kauppatorilta Pietari Brahen muistomerkiltä ja kierroksen kesto noin 1½ tuntia. Lisäksi puiston nurmikkoalueelle nousee Kettu ja korppi koko perheen teatteriesitys. Esityksen kesto väliaikoineen on noin tunnin ja esityksen väliajalla on puistossa myytävänä pientä purtavaa. Sateen sattuessa esitys nähdään Kaukametsän Kouta -salissa.

Kreivi Pietari Brahen, kaupungin perustajan nimipäivää vietettiin Kajaanissa ensimmäistä kertaa v. 2005 UNICEF kumppanuusvuoden aikana. Pietarin päivän vietto käynnistyi uudelleen Kajaanin Matkailuoppaiden aloitteesta v. 2009. Pietarin päivä kuuluukin lukuisten Kajaanin kaupunkitapahtumien joukkoon ja päivään liittyy vahvasti historia.

Kauppatorilla:

klo 11
Musiikkia, Kajaanin Harmonikkakerho
Kaupungin tervehdys, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva
klo 11.20
Ohjattu taidetanssituokio koko perheelle, Routa Company, Satu Rinnetmäki
klo 11.35
Tuokiokuvia Kajaanin historiasta, Kajaanin Matkailuoppaat
Kulkurin valssi, Kajaanin Harmonikkakerho ja Kajaanin Matkailuoppaat
klo 12–12.30
Musiikkia, Kajaanin Harmonikkakerho

Suvantorannanpuistossa:

klo 12
Opastettu kävelykierros Suvantorannan puistossa (lähtö Pietari Brahen patsaalta), Kajaanin Matkailuoppaat
klo 12
Kettu ja korppi koko perheen teatteriesitys, Teatteri Tie

Järjestelyistä vastaavat Kajaanin kaupunki lukuisine yhteistyötahoineen.
Tulehan visiitille torille ja puistossa tavataan!

Säävaraus sekä muutokset ovat mahdollisia.

Lisää tapahtumista voi seurata Kajaanin kaupungin kesätapahtumailmoittelusta keskiviikon Koti-Kajaanin viikkokohtaisista kaupunkitapahtumista ja tapahtumailmoittelusta kaupungin Facebookista www.facebook.com/kajaaninkaupunki. Alueen muita tapahtumia voi hakea www.tapahtumienkainuu.fi sivustolta.