Hyppää sisältöön
Sininen ilmakuva kaupungista ja Kajaanin kaupungin tunnus
Kajaanin kaupunki

Kajaanin kaupungin tilinpäätös 2,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen

Kajaanin kaupungin tilinpäätös vuonna 2024 oli 2,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin talouden hallinnassa onnistuttiin, verotulot kasvoivat ja sijoitustoiminta oli tuottoisaa. Kaupungin toimialat ja liikelaitokset saavuttivat pääosin taloudelliset tavoitteet ja toimintakate kasvoi vain maltillisesti 1,2 % edellisestä vuodesta. Toimintatuottoja kertyi arvioitua paremmin ja toimintakulujen kasvua saatiin hillittyä.

Kaupunginjohtaja Jari Tolosen mukaan Kainuussa ja erityisesti Kajaanissa kulunut vuosi oli elinvoimaisuuden kehittämisen kannalta erinomainen. Kajaanissa vuoden 2024 elinkeinojen kehittämisen kärjeksi nousivat datakeskukset.

– Kaikkiaan kolme eri toimijaa julkisti aikomuksensa rakentaa Kajaaniin, joista rakenteilla olevia on kaksi, brittiläisomisteinen XTX ja islantilaisomisteinen Borealis. Otanmäkeen sijoittuva Google kertoo suunnitelmistaan tulevaisuudessa. Lisäksi Kainuu-Koillismaan uusi työllisyysalue aloitti Kajaanin vetämänä kuluvan vuoden alusta. Kehittämishankkeista merkittävimpiä ovat Kampus 2025 -hanke Vimpelin oppimisympäristössä, pelialan Game City Kajaani sekä Seminaarin Taidekampus entisessä OKL:n päärakennuksessa, Tolonen listaa.

Talouden sopeuttamissuunnitelman mukaisilla toimilla saavutettiin 0,8 miljoonan euron säästöt.  Sopeuttamissuunnitelma päivitettiin kevään 2024 aikana ja sopeuttamistoimilla vahvistetaan kaupungin ja liikelaitosten käyttötaloutta yhteensä noin 5,5 miljoonalla eurolla vuosien 2025–2026 aikana. Sopeuttamisessa keskeistä on myös TE-uudistuksen siirtyvien kustannusten ja siirtyvän valtionosuusrahoituksen täysimääräinen tasapainottaminen vuodesta 2025 alkaen.

Verotulot toteutuivat kokonaisuudessaan noin 1,6 miljoonaa euroa arvioitua paremmin. Joulukuussa oikaistiin verohallinnon toimesta verovuoden 2024 ansio- ja pääomatuloverojen jako-osuuksien perustevuodeksi verovuoden 2023 tiedot. Myös veronsaajaryhmien osuudet muuttuivat. Tämä muutos oli Kajaanille lähes 1,4 miljoonaa euroa positiivinen ja selittää kunnallisverotulojen arvioitua parempaa kehitystä.

Sijoitustoiminnan vuosi 2024 oli erinomainen. Kajaanin kaupungin hankinta-arvoltaan 150 miljoonan euron sijoitussalkun kehitys vuonna 2024 oli yleistä markkinoiden kehitystä parempaa ja sijoitusten arvo kasvoi yhteensä 10,3 % vuoden alusta. Sijoitustoiminnasta tuloutettiin kassaan neljä miljoonaa euroa.

Nettoinvestoinnit olivat 16,9 miljoonaa euroa, joista suurin oli pelastusaseman ja kaupungin varikon yhteisrakennus (Temppu-hanke). Muita isompia investointeja olivat Vanamon päiväkodin peruskorjaus ja uuden päiväkoti Männyntaimen rakentamisen aloittaminen Soidinsuolla. Kajaanin kaupungin lainakannan kehitystä on saatu hillittyä käyttötaloutta tasapainottamalla ja investointien priorisoinnilla. Kajaanin lainakanta 3 379 €/asukas on alle valtakunnallisen keskiarvon ja lainakanta laski hieman edellisestä vuodesta.

Kajaanin kaupunkikonsernin tilinpäätös oli 11 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Energialiiketoiminnoissa Loiste Oy teki hyvän tuloksen ja koulutusyhtiöistä Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy ja Edukai Oy toteutuivat selkeästi ylijäämäisinä. Kiinteistöyhtiöissä käyttöasteet toteutuivat tavoitteita paremmin ja liikevaihdot kasvoivat. Teknologiakeskus Oy teki ylijäämäisen tuloksen ja Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin taloudellista asemaa ja maksuvalmiutta on vahvistettu pitkäjänteisellä työllä.