Kajaani on kehittynyt yhdeksi Euroopan merkittävimmistä datakeskuskeskittymistä. Alueen infrastruktuuri, vihreä energia, vahva osaaminen ja turvalliset olosuhteet ovat tehneet Kajaanista houkuttelevan kohteen kansainvälisille toimijoille. Yksi heistä on XTX Markets, johtava algoritmisen kaupankäynnin yritys, joka rakentaa Kajaaniin suurimittaista datakeskusta varmistaakseen laskentakapasiteettinsa tulevaisuuden. Nyt Kajaanin datakeskusekosysteemi ottaa seuraavan askeleen brändiuudistuksella, jonka tavoitteena on vahvistaa kaupungin asemaa arktisena datakeskusalan pääkaupunkina ja tukea ekosysteemin kasvua.
LUMI oli ensimmäinen suuri yhteiseurooppalainen supertietokoneinvestointi Kajaanin alueelle ja se on toiminut tiennäyttäjänä myös seudun datakeskustoimijoille.
– CSC:n aktiivinen toiminta Kajaanissa saa jatkoa Euroopan unionin LUMI AI Factory -hankkeen myötä. Se on yksi Euroopan unionin tekoälytehtaista, jonka uusi tekoälyoptimoitu supertietokone sijoitetaan CSC:n datakeskukseen Renforsin Rantaan, kertoo CSC:n datakeskusekosysteemin päällikkö Eeva Sokka.
– LUMI-supertietokoneen myötä käynnistynyt merkittävä datakeskusalan kansainvälinen kasvu on todistanut, että Kajaani on optimaalinen sijoituspaikka kestävälle ja tehokkaalle datakeskustoiminnalle, toteaa Kajaanin kaupungin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen ja jatkaa:
– Haluamme vahvistaa ekosysteemin roolia myös datakeskustoiminnan ympärille kehittyvän liiketoiminnan ja uusien mahdollisuuksien edistämisessä. TEM:n datatalouden kasvuohjelman Kainuun datakeskuspilotti tukee erinomaisesti tätä tavoitetta.
Datakeskusala on paljon enemmän kuin datakeskukset
Kajaanin datakeskusekosysteemi ei koostu ainoastaan datakeskusoperaattoreista vaan se on laaja kokonaisuus, jossa yhdistyvät koulutus- ja tutkimusorganisaatiot, alusta ohjelmistokehitys- ja tekoälyalan yrityksille, datakeskusten hukkalämpöä hyödyntävät yritykset, laitteisto- ja infrastruktuuritoimittajat sekä datakeskusten suunnittelu ja rakentaminen.
Niina Ahtonen, CEMIS-tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja kertoo, että Kajaanin ekosysteemi ei ole vain yksittäisten toimijoiden summa vaan se on yhteisö, joka vahvistaa datakeskuksiin juurtuvaa liiketoimintaa ja mahdollistaa datakeskusinvestointien turvallisen ja tehokkaan toteutuksen.
– Kajaanissa on valmiina infrastruktuuri, osaava työvoima ja vahva yhteistyöverkosto, jotka tukevat sekä suuria että pieniä toimijoita arvoketjussa.
Hukkalämmön hyödyntäminen osana vastuullista toimintaa
Osana ekosysteemin vastuullisuustavoitteita Kajaanissa kehitetään ratkaisuja datakeskusten hukkalämmön hyödyntämiseksi. Tämä on keskeinen osa ekosysteemin kestävää kehitystä, ja sille etsitään uusia toteutusmahdollisuuksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeissa.
– Kajaanissa tutkitaan aktiivisesti uusia mahdollisuuksia hyödyntää datakeskusten hukkalämpöä. CSC:n Datakeskuksen hukkalämpöä hyödynnetään jo nyt kaukolämmön tuotannossa, ja uusia pilotteja suunnitellaan parhaillaan, kertoo Silja Keränen, Konesalien hukkalämmöt hyödyksi -hankkeen projektipäällikkö Kajaanin ammattikorkeakoulusta.
Uusi brändi tukee ekosysteemin kasvua
Brändityö on toteutettu yhdessä Kajaanin datakeskusekosysteemin keskeisten toimijoiden kanssa, ja sen arvot ovat yhteisöllisyys, vastuullisuus, luotettavuus ja edistyksellisyys.
– Ensivaiheessa ekosysteemillä on käytössään yhteinen Kajaani Data Center Ecosystem -logo sekä graafinen ilme. Kevään aikana lanseerataan myös verkkosivut, jotka kokoavat yhteen keskeiset tiedot ja palvelevat useita kohderyhmiä, kuten yrityksiä, sijoittajia ja alan asiantuntijoita, kertoo Milja Korhonen, Kajaanin kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö
– Yhteisen brändin myötä ekosysteemi tulee näkymään entistä vahvemmin esimerkiksi alan tapahtumissa vahvistaen Kajaanin tunnettavuutta globaalissa datakeskusverkostossa.
Brändityö toteutettiin yhteistyössä oululaisen mainostoimisto Design Inspiksen kanssa.
Lisätietoja:
Risto Hämäläinen, kehitysjohtaja Kajaanin kaupunki, 044 710 0217
Milja Korhonen, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Kajaanin kaupunki p. 040 624 2251
Eeva Sokka, datakeskusekosysteemin päällikkö, CSC-IT Center for Science Ltd p. 044 770 0524
Niina Ahtonen, CEMIS-tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja, p. 040 094 7118
Silja Keränen, projektipäällikkö, Kajaanin ammattikorkeakoulu, p. +358 44 7100 288