Hyppää sisältöön
Kajaanin ammattikorkeakoulun kampusalue

Kajaanin ammattikorkeakoulu ja XTX Markets yhteistyöhön datakeskusosaamisen kehittämisessä

XTX Marketsin tuella vahvistetaan ja lisätään datakeskuksiin liittyvää koulutustarjontaa ammattikorkeakoulussa ja paikallisissa toisen asteen oppilaitoksissa.

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja johtava algoritmikaupan yritys XTX Markets ovat aloittaneet yhteistyön, jolla lisätään datakeskusosaamista paikallisessa koulutusekosysteemissä.

XTX Markets tukee datakeskuksiin liittyvän osaamisen kehittämistä KAMKissa rahallisesti sekä tarjoamalla asiantuntemustaan vierailuluentojen kautta. XTX Marketsin rahoituksen avulla kehitetään uusia datakeskustoimintaan liittyviä opintoja tietojenkäsittelyyn, kone- ja rakennustekniikkaan sekä data-analytiikkaan. Myös ylempää ammattikorkeakoulutusta kehitetään, ja tuen avulla parannetaan opiskelijoiden urapolkuja datakeskuksiin.

KAMK on ollut johtava datakeskusasiantuntijoiden kouluttaja 15 vuoden ajan. Datakeskusten nopea kasvu ja monipuolistuminen asettavat KAMKille huomattavia vaatimuksia.

– Tässä tilanteessa on olennaista kehittää koulutussisältöjä ja -menetelmiä sekä tuoda täysin uusia ohjelmia. Näin houkuttelemme datasektorille lisää huippuopiskelijoita, joista tulee ajan myötä huippuammattilaisia. Vahvat kumppanuudet huippuyritysten, kuten XTX Marketsin kanssa, varmistavat osaltaan käytännönläheisen ja ajanmukaisen opetuksen, Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämisjohtaja Mikko Keränen korostaa.

XTX Markets investoi yli miljardi euroa kehittääkseen huippuluokan datakeskuskampuksen Kajaaniin. Tavoitteena on, että kokonaisuuden ensimmäisen osa valmistuu vuonna 2026. Rakentamisen aikana ja valmistuttuaan datakeskuskampus tarvitsee huomattavan määrän osaavia ammattilaisia.

– Olemme iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa alueen opiskelijoiden datakeskusopetuksen kehittämiseksi. Kajaanin datakeskusekosysteemin laajentuessa osaajien kysyntä vain kasvaa ja toivomme, että kaikenikäisten opiskelijoiden teknisen koulutuksen tehostaminen auttaa vastaamaan tähän tarpeeseen, XTX Markets Finlandin johtaja Jukka-Pekka Partanen sanoo.

XTX Marketsin rahoitus kohdistuu Osaamista Kainuun datakeskuksiin -hankkeelle, jonka tavoitteena on kehittää datakeskusammattilaisten koulutusta nopeasti kasvavan toimialan tarpeisiin. Hankkeessa luodaan uusia koulutussisältöjä ja vahvistetaan KAMKin olemassa olevaa koulutustarjontaa. Kainuun ammattiopistoon ja Kajaanin lukioon kehitetään kokonaan uusia datakeskussektorin opintokokonaisuuksia.

Lisäksi Osaamista Kainuun datakeskuksiin -hankkeen tavoitteena on lisätä alan houkuttelevuutta hakijoiden keskuudessa ja laatia vuoteen 2030 ulottuva datakeskusosaamisen kehittämissuunnitelma. Hankkeen tuloksena koulutusmahdollisuudet Kainuussa parantuvat merkittävästi ja avaavat uusia uramahdollisuuksia ammattilaisille. Maaliskuussa 2025 alkavalle kaksivuotiselle hankkeelle on myönnetty rahoitusta ESR+-rahastosta. XTX Markets rahoittaa osan hankkeen omarahoituksesta.

Lisätietoja:

Mikko Keränen,
tutkimus- ja kehittämisjohtaja, Kajaanin ammattikorkeakoulu
mikko.keranen@kamk.fi
p. 044 710 1620

Press release in English on Kajaani University of Applied Sciences website.

Lähde: Tiedote 21.3.2025 – Kajaanin ammattikorkeakoulu ja XTX Markets yhteistyöhön datakeskusosaamisen kehittämisessä