Kainuun sote 4.2.2022
Kainuuseen ei esitetä uusia rajoituksia – jatkossa edellytetään laajoja terveysturvallisuustoimia
Kainuun koronakoordinaatioryhmä ei esitä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujarajoitusten jatkamista 6. helmikuuta 2022 jälkeen. Voimaan jää Pohjois-Suomen aluehallintoviraston asettama tartuntatautilain 58d mukainen määräys lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemisestä sekä 58c § yleiset hygieniavelvoitteet.
Torstaina 3.2.2022 Kainuussa todettiin 110 koronatartuntaa. Trendi on laskeva, mutta lisääntynyt sairaalahoidon tarve ja hoitohenkilöstön poissaolot vaikeuttavat tilannetta. KAKS:ssa on tällä hetkellä 14 koronapotilasta. Soten henkilöstössä sairauspoissaoloja on 172, josta koronan vuoksi 43.
”Kainuu on edelleen epidemian leviämisaluetta, eikä uhka tilanteen pahentumisesta ole poistunut. Kuitenkaan tiukkaa tilaisuuksien osallistujamäärien rajoittamista ei ole perusteltua jatkaa. Edellytyksenä jatkossa ovat laajaa järjestäjien vastuuta korostavien määräysten ja jokaisen omaan toimintaan liittyvien suositusten noudattaminen. On myös mahdollista, että joudumme arvioimaan rajoitusten tarvetta uudelleen, jos tilanne merkittävästi heikkenee”, korostaa Kainuun sote -kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto.
”Pandemia vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon monin tavoin kuormittavasti sekä henkilöstön että asiakkaiden kannalta. Olemme edelleen tiukilla, joten olennaista on, että tartuntariskiä vähennetään mahdollisimman laajasti eri toiminnoissa”, jatkaa pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen. ”Nyt on tehostettava suunnitelmallisia toimia. Näitä voivat olla esimerkiksi samanaikaisen osallistujamäärän rajoittaminen tai porrastaminen, tilajärjestelyiden väljentäminen ja maskien käytön edellyttäminen asiakkailta tai osallistujilta. On myös syytä muistaa, että kyse ei ole vapaaehtoisuudesta, vaan pakollisesta velvoitteesta”.
Määräys velvoittaa useimpia tiloja ja toimijoita – suunnitelma on laadittava näkyville
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (PSAVI) tartuntatautilain 58d § mukainen määräys velvoittaa tilojen hallinnasta vastaavia ja niitä toiminnassaan käyttäviä ehkäisemään tiloissaan asiakkaiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä. Toimijan tulee laatia toteutuksesta kirjallinen suunnitelma ja pitää se tilassa osallistujien näkyvillä.
Määräys koskee
Määräys koskee tiloja, joita käytetään sisällä yli 10 asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun tai rajatuissa ulkotiloissa yli 50 asiakkaalle tai osallistujalle asiakas- ja osallistujamäärästä riippumatta liikunta- ja urheilutiloja sekä ryhmäharrastustoimintaa (mm. ryhmäliikunta, kontaktilajit, ja kuntosalit sisätiloissa, uimahallit ja kylpylät, tanssi- ja kuoro-, harrastajateatteritoiminta, sisäleikkipaikat ja kauppakeskusten oleskelutilat). Päätös velvoittaa useita yksityisiä ja julkisia toimijoita, esimerkiksi yhtiöitä, elinkeinonharjoittajia, säätiöitä, yhdistyksiä, kuntia, kirkkoja, julkislaitoksia ja yliopistoja (ei kuitenkaan majoitus- ja ravintolatoimintaa, oppilaitoksia, varhaiskasvatusta, ammattiurheilua, valtion laitoksia tai yksityiselämään kuuluvaa toimintaa).
PSAVIn määräys on voimassa 19.2.2022 saakka. Määräystä voidaan tarvittaessa esittää jatkettavaksi, mikäli sen käytön edellytykset edelleen täyttyvät.
Lisätietoa tarjolla
Kainuun sote ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tarjoavat lisätietoa tartuntatautilain voimassa olevista velvoitteista. Linkki Pohjois-Suomen aluahallintoviraston verkkosivustolle, josta löytyy runsaasti lisätietoa asiaa koskien.
Koronarajoituksista ja niihin liittyvistä kysymyksistä koostetaan myös videoinfo ensi viikon alussa. Linkki Kainuun soten verkkosivustolle, jossa voi lähettää kysymyksiä infoa varten tai sähköpostitse korona(at)kainuu.fi 7.2.2022 klo 06 saakka.
Vaikutukset Kajaanin kaupungin palveluihin
Etätyösuositus ja kokouskäytännöt
Kajaanin kaupunki työnantajana on suosittanut henkilöstölleen vähentämään fyysisiä lähikontakteja työpaikoilla ja siirtymään mahdollisuuksien mukaan etätyöhön, järjestämään kokoukset etäkokouksina, noudattamaan välttämättömissä läsnäolokokouksissa tehostettuja terveysturvallisuuskäytäntöjä: tilajärjestelyt, kasvomaski, turvavälit, käsihygienia, hyvä ilmanvaihto ja suosittanut kaikilla työpaikoilla henkilöstöä käyttämään lähikontakteissa kasvomaskia sekä huolehtimaan terveysturvallisesta toiminnasta.
Sivistystoimiala
Perusopetus
Yleisen koronatilanteen takia koulujen välisiä tai maakunnallisia urheilukilpailuja ja tapahtumia ei järjestetä 19.2.2022 saakka.
Lisätietoja: Päivi Rissanen, perusopetuksen tulosalueen johtaja paivi.rissanen@kajaani.fi, p. 044 7100 611.
Varhaiskasvatus
Avoin kerhotoiminta Silmussa on keskeytetty.
Lisätietoja: Sirpa Kemppainen, varhaiskasvatuksen tulosalueen johtaja, p. 044 710 1720 sirpa.i.kemppainen@kajaani.fi
Nuorisopalvelut
Nuorisopalveluissa rajoitetaan liikuntatilojen käyttöä osallistujamääriä rajaamalla ja vuoroja porrastamalla sekä lisätään turvallisuustoimenpiteitä. Yli 18-vuotiaiden ryhmätoiminta järjestetään etänä tai ulkona. Kätön nuorisotila on kiinni 19.2.2022 saakka.
Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus
Yleisötilaisuuksia ei järjestetä 19.2.2022 saakka.
Teatteri
Teatterin toiminta jatkuu pienellä näyttämöllä, jossa turvallisuustoimia edelleen tehostetaan. Seminaarin näyttämöllä on käytössä 20 katsomopaikkaa.
Teatteritalon esitykset on peruutettu 31.1.2022 saakka. 1.-19.2.2022 Teatteritalolla on käytössä 20 katsomopaikkaa. Paikkanumerot eivät ole käytössä. Turvallisuustoimia tehostetaan.
Kirjasto
Kirjasto on auki ja turvallisuustoimia tehostetaan. Kirjaston tiloissa järjestetään korkeintaan 10 hengen tilaisuuksia. Varattavia tiloja voi varata korkeintaan 10 hengelle. Lähiopastukset perutaan.
Kainuun Museo
Kainuun museo on suljettuna korjaustöiden vuoksi.
Kajaanin taidemuseo
Taidemuseo on avoinna henkilörajoituksin.
Kansalaisopisto ja musiikkiopisto
Kainuun musiikkiopisto ja Kaukametsän opisto aloittavat aikuisten ryhmien lähiopetuksen 1.2.2022 alkaen. Molemmissa opistoissa noudatetaan asiakkaille toimitettuja korona-ajan turvallisuusohjeita.
Lisätietoja: Lucina Hänninen, sivistysjohtaja, lucina.hanninen@kajaani.fi p. 044 7100 235.
Ympäristötekninen toimiala
Kajaanin kaupungin liikuntapaikat
- Kasvomaskia käytetään pukutiloissa ja muissa yleisissä tiloissa.
- Pukuhuoneissa ollaan vain tarvittaessa ja varusteet vaihdetaan mahdollisuuksien mukaan jo kotona. Lajeissa, joissa varusteet on vaihdettava pukuhuoneessa rajoitetaan henkilömäärää pukutilassa ja tarvittaessa käyttäjät saavat ylimääräisen pukutilan.
- Joukkueet ja ryhmät eivät saa kohdata vuorojen vaihtuessa. Uusi ryhmä odottaa ulkona, että edellinen ryhmä poistuu tilasta.
- Katsojat, vanhemmat ja muut henkilöt eivät tule tiloihin sisälle.
- Kaukaveden saunoissa rajoitetaan asiakasmääriä ja huolehditaan etäisyyksistä.
Lisätiedot: Aleksi Nyström aleksi.nystrom@kajaani.fi, p. 044 421 4378.
Pelastustoimi
Pelastustoimessa on keskeytetty turvallisuusviestintätapahtumat ja ryhmien vierailut paloasemille jo tammikuun ajaksi ja keskeytystä jatketaan 19.2.2022 saakka.
Kaupungin palveluja voidaan joutua rajoittamaan
Koronatilanteen aiheuttamasta resurssivajeesta johtuen kaupungin palveluja saatetaan joutua rajoittamaan. Palvelujen mahdollisista rajoituksista tiedotetaan asiakkaita erikseen.
Koronasivustot
- Kajaanin kaupungin koronainfo -sivu (ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta, palveluistamme ja toimintaohjeista Kajaanissa.)
- Kajaanin kaupungin Facebook -sivu
- Kainuun soten koronainfo (koko Kainuun koronatilanteen ajantasainen tilannetieto, tiedotteet, ohjeet ja suositukset)