Hyppää sisältöön
Lupiini

Kainuun kuntalaiset tehokkaina vieraslajien torjunnassa

Viime kesänä kuntalaiset pääsivät tienaamaan Kainuussa ja Vaalassa rahaa torjumalla löytämiään lupiineja, jättipalsameja ja kurtturuusuja. Tehtävään osallistuminen tapahtui Crowdsorsa-mobiilipelillä, jolla vieraslajiesiintymiä videoitiin ja merkittiin kartalle.

Kesäkuussa käynnistynyt joukkoistettu vieraslajitorjunta on tullut päätökseen erinomaisin tuloksin. Kaikille avoimeen, Crowdsorsa-mobiilipelillä järjestettyyn lupiinin, jättipalsamin ja kurtturuusun hävitykseen lähti mukaan 58 henkilöä.

Torjuttavia vieraskasveja he löysivät Kainuun ja Vaalan ympäristöstä jopa 105 000 neliömetriä. Palkkioksi pelaajat saivat rahaa tililleen.

– Erityisen positiivista oli huomata, kuinka aktiivisesti nuoriso lähti mukaan vieraslajitorjuntaan. Joukossa oli myös todellisia tehokäyttäjiä, ja Kainuun aktiivisin osallistuja onnistuikin ansaitsemaan kesän aikana peräti 2103 euroa, paljastaa Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.

Tehtävän suorittamiseksi pelaajan tuli kuvata esiintymästä video ennen ja jälkeen torjunnan, minkä jälkeen videot ladattiin laadunhallinnan hyväksyttäväksi. Kukin esiintymä ilmestyi reaaliajassa Crowdsorsa-sovelluksen kartalle, ja niitä pääsi torjumaan uudelleen, kun kolme viikkoa edellisestä torjunnasta oli kulunut. Näin voitiin varmistaa, että esiintymien hävittäminen on mahdollisimman tehokasta.

– Lupiinin leviäminen saatiin pysäytettyä valtavalla alueella. Samalla saatiin vieraslajitietoisuutta leviämään ja nuorisolle taskunpohjalle rahaa. Torjuttua aluetta saatiin rutkasti enemmän kuin tilattiin, ja torjunta jatkuu vielä ainakin ensi kesän ajan. Kannustan asentamaan sovelluksen etenkin pienemmissä kunnissa, sillä niissä voi saada tienattua hyvät palkkiot ilman suurempaa kilpailua. Muutaman kympin saa kitkettyä helposti, mutta tuohon parin tonnin pottiin saa jo hieman hikoilla. Kannattaa kokeilla, miten se lähtee kulkemaan, Paju toteaa.

– Joukkoistuksella on saatu pysäytettyä etenkin pienten esiintymien leviäminen tehokkaasti. Konsepti on osoittanut toimivuutensa, ja se myös kehittyy ja paranee vuosi vuodelta. Kiitokset minun puolestani kaikille käyttäjille, sanoo Vieraslajit Veks -projektipäällikkö Ville Juntunen.

Luonnon monimuotoisuutta uhkaavia vieraslajeja torjuttiin tänä vuonna samalla menetelmällä yli 40 kaupungissa ympäri Suomea, Ruotsia ja Iso-Britanniaa. Haittakasveja hävitettiin yhteisvoimin huimat 940 000 neliömetriä, joiden torjunnasta osallistujat tienasivat palkkioita kaiken kaikkiaan yli 100 000 euroa.