Kainuun keskussairaalan viereisen Terveysmetsän reitistösuunnitelma on valmistunut. Suunniteltu Terveysmetsä sijaitsee Sairaalanrinteessä lähivirkistysalueella Kajaanissa ja sisältää esteettömän aistipolun, luontopolun ja latupohjalla olevan kuntoreitin. Kohde tulee toteutuessaan olemaan ensimmäinen esteetön luontopolku Kajaanissa ja on ensimmäinen kainuulainen Terveysmetsä. Reitistön rakentamisen aloittamista suunnitellaan vuodelle 2022 ja sen laajentuminen monipuolisemmaksi Vimpelin urheilukeskusta ympäröivään metsään on tulevaisuuden suunnitelmissa.
Terveysmetsä on luontoalue, joka edistää ihmisen elpymistä keskimääräistä luontoympäristöä paremmin. Terveysmetsä pohjautuu tutkimustietoon luonnon hyvinvointivaikutuksista. Suunnittelussa on terveyttä edistävän ympäristön tunnusmerkkien lisäksi otettu huomioon esteettömän luontoreitin suunnittelukriteerit. Sairaalan viereinen metsä palvelee niin kaupunkilaisten ja matkailijoiden virkistymisessä kuin sairaalan asiakkaiden terveyden tukemisessa. Terveysmetsä on yksi kuntoutusympäristö, jota sairaalan ammattilaiset voivat työssään käyttää. Terveysmetsä tukee myös työntekijöiden työhyvinvointia.
Metsäisessä Kainuussa on hyvät mahdollisuudet tuottaa luontoperustaisia hyvinvointipalveluita. Luontoon tukeutuvien palveluiden avulla tavoitellaan kainuulaisten terveyden ja toimintakyvyn parantamista ja eriarvoisuuden vähentämistä sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistamista. Terveysmetsä tukee Kajaanin kaupungin Luontokaupunki-strategiaa. -Lähiluontokohteiden arvostus on noussut ja kävijämäärät kasvussa. Kaupunki ja vammaisneuvosto ovat osallistuneet kohteen suunnitteluun, sillä siitä saataisiin helposti saavutettava reitistö kaupunkirakenteeseen. Tämä olisi ensimmäinen esteetön reitti Kajaanissa, mitä on kauan toivottu, toteaa Kajaanin kaupungin hortonomi Hanna Pasula.
Myös Suomen uudet sairaalat uskovat luontosisältöihin. Kainuun sote haluaa olla yksi edelläkävijöistä luontokokemusten hyödyntämisessä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä kuntoutuksessa. ”Tämä on osa Kainuun uuden sairaalan ja sen viihtyisän ympäristön niin sanottua Healing Environment -tavoitteita. Yhteistyö hankkeen toimijoiden kanssa ja jo aiemmin muun muassa Metsähallituksen kanssa on johtanut moniin konkreettisiin toimiin. Erityisen hyvin nämä sopivat sairaalamme kuntouttavaan profiilin”, kertoo Kainuun soten viestintäpäällikkö Terho Pekkala.
Faktalaatikko
- Sairaalanmäen Terveysmetsän suunnitelma laadittiin moniammatillisessa yhteistyössä.
- Yleissuunnitelman laati asiantuntija Katja Keränen Luonnonvarakeskuksesta. Suunnitelman tilaajana toimi Luontoperustaisen osaamisen kehittäminen (LuPeOs 2018–2021) – hanke, jota hallinnoi Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK), Luonnonvarakeskus (Luke) ja Kainuun ammattiopisto (Kao) ja rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.
- Projektissa suunniteltiin Terveysmetsä Kainuun keskussairaalan lähimetsään yhteistyössä Kainuun soten ja Kajaanin kaupungin kanssa.
- Suunnitelman tietoperustaksi koottiin tutkimustietoa luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista, hyvinvointipolkuesimerkkejä maailmalta ja Suomesta sekä tietoa luontopolun ja esteettömän luontopolun suunnittelukriteereistä.
Linkki Sairaalanrinteen Terveysmetsäreitistö -suunnitelmaan
Valokuva: Katja Keränen
Lisätietoa
Luonnonvarakeskus
Terveysmetsäreitistö suunnitelma/Katja Keränen, asiantuntija, katja.keranen@luke.fi / 029 532 6235
Luontoperustaista osaamista – ja Terveysmetsämallit työ- ja toimintakyvyn edistäminen – hankkeet /
Maija Lipponen, tutkija, maija.lipponen@luke.fi / 029 532 2024
Kajaanin kaupunki
Terveysmetsäreitistön suunnittelu/Jari Kauppinen, suunnittelupäällikkö, jari.kauppinen@kajaani.fi, 044 710 0034
Terveysmetsäreitistön toteutus/Hanna Pasula, hortonomi, hanna.pasula@kajaani.fi / 08 61551
Vammaisneuvosto / Kaija Patronen, puheenjohtaja, kaija.patronen@tutka.net / 044 421 4043
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
Terho Pekkala, viestintäpäällikkö, terho.pekkala@kainuu.fi/044 797 0269