Hyppää sisältöön
Sininen ilmakuva kaupungista ja Kajaanin kaupungin tunnus
Kajaanin kaupunki

International Info siirtyy Kajaani Infon yhteyteen 1.8.2024 alkaen

Kajaanin kaupungintalolla toimiva vieraskielisten ohjaus- ja neuvontapalvelupiste siirtyy Kajaani Infon yhteyteen torstaista 1.8.2024 alkaen.

International Info on tähän asti neuvonut asiakkaita kaupungintalolla vuoronumerolla tai ajanvarauksella Kainuussa asumiseen, päivittäisiin asioihin, maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi asiakkailla on ollut mahdollisuutta ottaa yhteyttä neuvojaan myös puhelimitse tai sähköpostitse.

Jatkossa International Infon siirryttyä Kajaani Infon yhteyteen asiakkailla on edelleen mahdollisuus kysyä Kajaanin kaupungin palveluista ja Kajaanissa asumisesta ilman ajanvarausta, vuoronumerolla. Kajaani Infon kautta asiakkaita voidaan ohjata systemaattisemmin kaupungin omiin palveluihin ja niistä vastaaville henkilöille. Lisäksi Kajaani Infon työntekijöillä on mahdollisuus käyttää pikatulkkausta asiakaspalvelun tukena, mikäli yhteistä kieltä ei löydy.

Yhteydenottokanavat ja palvelut ajanvarauksella

Kotoutumisen, maahanmuuton ja työllistymisen asioissa palvellaan asiakkaita ajanvarauksella työllisyys- ja kansainvälisyyspalveluissa. Vieraskieliset asukkaat voivat edelleen olla yhteydessä kotoutumisen ja asettautumisen asiantuntijoihin myös puhelimitse, sähköpostitse tai sosiaalisen median kanavien kautta. Ajanvarauspyyntöjä voi jättää myös näiden kanavien kautta tai Kajaanin kaupungin postilaatikkoon. Ajanvarauspyynnön yhteydessä voi ilmoittaa tulkkauksen tarpeesta.

Muutoksen tavoitteena on varmistaa, että kaikki kajaanilaiset saavat oikeaa ja ajantasaista tietoa oikeilta viranomaisilta ja palveluntarjoajilta.

Kajaanin kaupungin kansainväliset palvelut

Lisätiedot