Nyt on mahdollisuus päästä esittelemään teidän liikuntaseuranne toimintaa ja olla mukana liikuttamassa ihmisiä!
Kajaanin kaupunki on hakemassa hankerahoitusta toimintaan, jossa päätehtävänä on lisätä liikkumista perheliikunnan sekä aikuisten höntsäliikunnan keinoin. Tarkoituksena olisi järjestää perheliikuntaa ja aikuisten liikuntaa kokeiluna eri lajeissa ja seuroissa. Seuroilta tulisivat ohjaaja sekä ohjaus ja hankkeeseen käytettävät työtunnit katsotaan mukaan lähtevien seurojen resurssien mukaisesti.
Olisiko teidän seurallanne mahdollisuutta lähteä kokeiluun mukaan?
Ilmoita seuranne halukkuus osallistua tähän hankkeeseen laittamalla viestiä Kajaanin kaupungin liikuntakoordinaattorille Minna-Marille joko viestillä p. 044 421 4085 tai sähköpostitse minna-mari.seppanen@kajaani.fi viimeistään maanantaina 27.5.2024!