Hyppää sisältöön

Asukaskysely Sivakkalehdon tuulivoimahankkeesta avoinna 3.2.-16.2.2025

ABO Energy Suomi Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Kajaanin kaupungin ja Sotkamon kunnan rajalle. Lisäksi suunnitteilla on 400 kilovoltin voimajohto tuulivoimapuiston sähkönsiirron tarpeisiin.

3.2.2025-16.2.2025 avoinna olevalla asukaskyselyllä selvitetään voimajohtoreittien ja tuulivoimapuiston lähialueen nykyistä käyttöä, näkemyksiä hankkeen vaikutuksista sekä mielipiteitä eri hanke- ja reittivaihtoehdoista. Asukaskysely ulotetaan Kajaanin ja Sotkamon lisäksi myös hankkeen lähialueella Sonkajärven puolelle.

Sivakkalehdon tuulivoimahankkeessa rakennetaan 24–35 tuulivoimalaa toteutusvaihtoehdosta riippuen. Sivakkalehdon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on parhaillaan käynnissä. YVA-menettelyssä selvitetään kolmen tuulivoimapuiston hankevaihtoehdon ja hankkeen sähkönsiirron keskeisiä ympäristövaikutuksia. Mukana on myös vaihtoehto VE0, jossa hanketta ei toteuteta.

Kyselyyn voi vastata osoitteessa app.maptionnaire.com/q/sivakkalehdonasukaskysely. Vastaukset käsitellään nimettöminä ja luottamuksellisesti. Yksittäisiä vastauksia tarkastelevat ainoastaan AFRYn asiantuntijat.

Kyselyyn on mahdollista vastata myös paperilla. Paperisen lomakkeen saat pyytämällä hankevastaavalta tai YVA-konsultilta. Yhteystiedot löydät alta. Paperisen lomakkeen voi pyytää 7.2.2025 saakka. Täytetty vastauslomake kerkeää mukaan kyselyyn, kun se on jätetty postin kuljetettavaksi 17.2.2025 mennessä.

Lisätietoa:

Yhteystiedot paperilomakkeen tilaamiselle:

YVA-konsultti:

AFRY Finland Oy
Hanna Tirkkonen
+358 40 571 16 35
hanna.tirkkonen@afry.com

Hankkeesta vastaava:

ABO Energy Suomi Oy
Minna-Maria Ketonen
+358 50 434 8365
minna-maria.ketonen@aboenergy.fi

Aihealueet