Hyppää sisältöön
Kolme hymyilevää lasta

Lapsen oikeuksien viikko Kajaanissa 18.-24.11.2024

Lapsen oikeuksien viikolla Kajaanissa huomion keskipisteenä ovat erityisesti lapset, nuoret ja lapsiperheet. Viikon aikana luvassa on monenlaista tapahtumaa ja tekemistä.

Lapsen oikeuksien viikko on vuosittain järjestettävä kansainvälinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Viikon teemana on jokaisen lapsen oikeus oppimiseen, #SaanOppia #SaatOppia. Teema paitsi kutsuu pohtimaan oppimisen merkitystä lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle, myös muistuttaa uuden oppimisen ilosta.

Tutustu: lapsenoikeudet.fi

ke 20.11.2024 klo 12-16, Kaukametsän Kouta-sali Lasten ja nuorten kohtaaminen 2024 -seminaari: Kainuulaisten lasten ja nuorten hyvinvointi

Seminaarissa käsitellään lasten ja nuorten hyvinvointia eri näkökulmista. Ohjelmassa pohditaan, miltä maailma näyttää lasten ja nuorten silmin, ja käydään läpi kainuulaisten nuorten kokemuksia omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Lisäksi tarkastellaan nuorten roolia Kainuun tulevaisuudessa ja miten osallisuutta sekä liikkumismahdollisuuksia voidaan vahvistaa koulussa. Lopuksi seminaarissa esitetään ajankohtainen case-esimerkki aiheeseen liittyen.

Tapahtuma on suunnattu erityisesti luottamushenkilöille, viranhaltijoille, päätöksentekijöille sekä lasten ja nuorten parissa työskenteleville Kainuun hyvinvointialueella ja kunnissa, mutta se on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Voit osallistua joko paikan päällä tai etänä.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 13.11. mennessä (avautuu uudessa välilehdessä)

PE 22.11.2024 Osallistu Lapset mukaan töihin -päivään

Voisiko sinun työpaikkasi tarjota lapsille mahdollisuuden tutustua työpaikan toimintaan?

Moni lapsi ei välttämättä tiedä, mitä vanhempi, kummi, isovanhempi, lähiaikuinen tai isosisarus tekee työkseen. Lapsen on kuitenkin hyvä tietää, missä aikuiset tekevät töitä, mitä työnteko on ja millaisia erilaisia ammatteja on olemassa.

Maksuton Lapset mukaan töihin -päivä tarjoaa työpaikoille mahdollisuuden nostaa esiin eri ikäisten lasten ääntä. Päivän voi toteuttaa monin eri tavoin.

Lue lisää: www.lapsetmukaantöihin.fi 

Ilmoita työpaikkasi mukaan (avautuu uudessa välilehdessä)