Hyppää sisältöön

Kaija-Riitta Iivonen - Koko elämä

Kuvanveistäjä Kaija-Riitta Iivosen taide hurmaa kesällä Kajaanin taidemuseossa

Kajaanin taidemuseo 8.6.-27.8.2023 Kaija-Riitta Iivonen: Koko elämä

Porvoolaisen kuvanveistäjä, taidegraafikko Kaija-Riitta Iivosen monipuolinen tuotanto valloittaa kesällä Kajaanin taidemuseon taiteilijan ensimmäisessä retrospektiivisessä näyttelyssä Koko elämä. Näyttely on kiehtova tilasta toiseen jatkuva installaatio, joka maalauksista, piirustuksista ja sadoista pienoisveistoksista koostuvana tilataideteoksena luo aivan omanlaisensa kuvamaailman. Nimensä mukaisesti näyttely tarjoaa katsauksen niihin lukemattomiin elämän eri puoliin, joita Iivonen on nähnyt ja kokenut 80-vuotisen elämänsä aikana.

Iivosen teokset ovat syntyneet ympäristöä tarkkailemalla, ihmisten puuhia ja uutisia seuraamalla sekä niitä kommentoimalla. Teokset ovat usein lempeän huumorin sävyttämiä. Myös hengellisyys tulee vahvasti esille monissa teoksissa ja se onkin tärkeä osa taiteilijan identiteettiä.

Iivonen aloitti taideopinnot vuonna 1961 ja valmistui vuonna 1967 Taideteollisesta oppilaitoksesta graafisen taiteen osastolta. Grafiikan lisäksi hän opiskeli kuvanveistoa, josta muotoutui hänelle läheisin taiteenteon tapa. Iivonen tekikin opintojensa jälkeen muun muassa useita muotokuvia tilaustöinä.

Vuonna 1971 Kaj Franck kutsui Iivosen työskentelemään Arabian tehtaille. Näin hän pääsi tutustumaan uuteen materiaaliin, saveen, josta tuli hänelle tärkein työstettävä materiaali. Alun perin hän oli käyttänyt veistostensa materiaalina pronssia, mutta saveen siirtyminen antoi enemmän mahdollisuuksia esimerkiksi värien käyttämiseen.

Kaija-Riitta Iivonen on tehnyt paljon myös opetustyötä toimien muun muassa kuvaamataidon opettajana. Opetustyö on ollut hänelle mieluista, sillä siinä on yhdistynyt sekä osaaminen taiteilijana että nuoruuden haaveammatti lastenhoitajana. Kaija-Riitta Iivosen valloittavia teoksia on useiden taidemuseoiden kokoelmissa sekä lukuisissa yksityiskokoelmissa.

Näyttelyn tapahtumia

Joka keskiviikko klo 18-19 yleisöopastus näyttelyyn, heinäkuun loppuun saakka.

Joka torstai klo 13-13:45 lapsille suunnattu koko perheen opastuskierros näyttelyyn , heinäkuun loppuun saakka.

Avoinna

su, ma, ti 10-17

ke 11-19

to 10-17

pe 10-14

la suljettu

Poikkeukset 

22.6. juhannuksen aaton aatto 10-15
23.-25.6. juhannus suljettu
Avoinna myös pe-la 7.-8.7. klo 10-17 (Runoviikon aikaan)
Avoinna myös la 12.8. klo 10-17 (Linnanvirta-puistojuhlan aikaan)