Tehtävä ja toiminta
Nuorisovaltuusto (Nuva) on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Se koostuu 15 – 20 vuotiaista kajaanilaisista tai Kajaanissa opiskelevista nuorista.
Kuntalain 26 § mukaan kuntien on asetetteva nuorisovaltuusto nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Nuorisovaltuustoille on annettava mahdollisuus vaikuttaa kaikkien kunnan toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan.
Nuorisovaltuustot edustavat kunnan nuoria kunnallisessa päätöksenteossa. Demokraattisesti valittujen nuorisovaltuustojen tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja.
Nuorisovaltuustojen tarkoituksena on myös tiedottaa nuoria kunnan päättäjien toiminnasta sekä auttaa nuoria löytämään keinoja vaikuttaa. Lisäksi ne edistävät vuoropuhelua nuorten ja päättäjien välillä ja ottavat nuoret aidosti mukaan yhteiseen päätöksentekoprosessiin.
Nuorisovaltuustot myös järjestävät erilaisia tapahtumia, kampanjoita ja tempauksia.
Nuorisovaltuusto eli Nuva on äänitorvi nuorten mielipiteille ja toiveille. Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on idea, asia tai ehdotus jonka tahdot tuoda nuorisovaltuuston tietoon!