Hyppää sisältöön

Urheilun markkinointituen kriteerit ja markkinointisopimus

Urheilun markkinointituki

Sopimuksia markkinointituesta voidaan solmia vähintään SM-tason yksilöurheilijoiden ja ylimpien sarjatasojen joukkueiden kanssa. Kajaanin kaupungin markkinointitukea urheiluun myönnetään käytettävän määrärahan puitteissa harkinnanvaraisesti ja sopimusperusteisesti.

Markkinointiyhteistyön kriteerit

Yksilöurheilu

  1. Laji on olympiakomitean virallinen laji eli sillä on oma olympiakomitean alainen lajiliitto
  2. Lajin yleisyys ja tunnettuus Suomessa

Arvioinnissa huomioidaan lajien erityispiirteet, kilpailevien urheilijoiden määrä, sekä kansallinen ja kansainvälinen arvostus ja taso. Kansallisen tason menestykseksi katsotaan vähintään mitali nuorten tai aikuisten SM-kisoissa. Lisäksi huomioidaan urheilijan näytöt eli tulos /menestyskehitys suhteessa lajin tasoon ja kehitykseen.

Mikäli kajaanilainen urheilija täyttää markkinointituen ehdot, mutta Kajaanissa ei ole urheilijan tasolla kilpailevaa lajin seuraa, voidaan tuki myöntää näkyvyydeltään- ja menestykseltään ehdot täyttävälle, muuta kuin kajaanilaista seuraa edustavalle urheilijalle.

Joukkueet

  1. Laji on olympiakomitean virallinen laji eli sillä on oma olympiakomitean alainen lajiliitto sekä valtakunnallinen sarja
  2. Lajin yleisyys ja tunnettuus Suomessa (mittarina lisenssipelaajien määrä lajeittain) sekä sarjataso seuraavasti:
  • kategoria 1: yli 10 000 lisenssipelaajaa ja lajin kaksi ylintä sarjatasoa
  • kategoria 2: yli 1000 lisenssipelaajaa ja lajin ylin sarjataso
  • kategoria 3: alle 1000 lisenssipelaaja ja lajin ylin sarjataso

Näkyvyys

  1. Joukkueen / urheilijan osalta edellisen vuoden valtakunnallinen näkyvyys (medianäkyvyys tv:ssä ja verkossa, sekä some- kanavien tavoittavuus oman alueen ulkopuolella). Joukkueiden osalta lisäksi keskiarvo vierasotteluiden katsojamääristä ( joukkueen toimittama raportti )
  2. Aiemman markkinointiyhteistyön toteutuminen (joukkueen / urheilijan raportti yhteistyösopimuksen toteutumisesta).
  3. Alustava urheilijan / joukkueen markkinointisuunnitelma sisältäen kaupungin saama näkyvyys markkinointiyhteistyössä.

Markkinointisopimus

Markkinointiyhteistyöstä tehdään erillinen sopimus kunkin yksilöurheilijan tai joukkueen kanssa. Markkinointituen saaminen edellyttää sopimusehtojen noudattamista. Markkinointituki voidaan periä osin tai kokonaan takaisin, jos sopimusehtoja ei noudateta. Jos kaupungilla on saatavia markkinointitukea saavan joukkueen seuralta, kuitataan saatavat ensin maksettavaksi yhteistyöhön sovitusta summasta.

Markkinointituki maksetaan aina urheiluseuran tai urheilijan valmennusrahaston tilille.

Markkinointisopimuksessa sovitaan Kajaanin kaupungin näkyvyydestä ja/tai muusta vastikkeellisuudesta urheilijan tai joukkueen avulla. Markkinointitukea saavan urheilijan on oltava kirjoilla Kajaanissa.

Markkinointiyhteistyön tulee sisältää esimerkiksi

  • Kaupungin logonäkyvyys tai muu sovittu viesti esimerkiksi pelipaidoissa, laitamainoksissa, näyttötauluilla, kuulutuksissa, otteluilmoituksissa, julisteissa, käsiohjelmissa, banderolleissa, some- kanavilla.
  • Sovittujen hashtagien käyttö, sovitussa määrin some-postauksia urheilijan tai joukkueen sosiaalisen median kanavissa
  • Kotiotteluiden ilmoittaminen tapahtumakalenteriin
  • Urheilijan tai joukkueen kuvan tai videon käyttö kaupungin omassa viestinnässä
  • Muu mahdollinen yhteistyö (esimerkiksi tapahtumat, PR-tilaisuudet, nuorisotyö)

Sitoutuminen

Markkinointitukea saavalta urheilijalta/ joukkueelta edellytetään tuen takaisinperinnän uhalla , että

  • Urheilija / joukkue sitoutuu harjoitellessaan ja kilpaillessaan noudattamaan urheilun eettisiä periaatteita ja Suomen Antidoping-toimikunnan antidoping-sääntöjä.
  • Urheilijalla / joukkueella on velvollisuus edistää ja ylläpitää Kajaanin kaupungin positiivista julkisuuskuvaa.

Markkinointisuunnitelma ja raportointi

  • Ennen tukipäätöksen tekoa Kajaanin kaupungin viestintä- ja markkinointitiimi arvioi markkinointi/viestintäsuunnitelman, miten hakija edistää Kajaanin näkyvyyttä.
  • Kauden päätteeksi hakija toimittaa raportin, miten suunnitelma toteutui.

Hakeminen

Vapaamuotoisessa hakemuksessa tai hakulomakkeella haetussa markkinointituessa tulee mainita muun muassa seuraavat asiat:

  • Urheilijan / joukkueen tiedot
  • Urheilijan / joukkueen saavutukset
  • Lyhyt kuvaus tulevista tavoitteista
  • Suunnitelma näkyvyydestä / muusta vastikkeellisuudesta tai yhteistyöstä