Kainuun Kulttuurigaala järjestetään perjantaina 13.12.2024 kello 18 alkaen Kajaanin kaupunginteatterissa.
Järjestyksessään toisessa Kulttuurigaalassa juhlitaan kainuulaista kulttuuria ja nostetaan esille taiteen ja kulttuurin vuoden kohokohtia.
Gaalassa palkitaan kuluvana vuonna vaikutuksen tehneitä taiteen ja kulttuurin ammattilaisia sekä sävähdyttäneitä sisältöjä. Palkintokategorioita on yhteensä neljä: kulttuurin tulevaisuus, kulttuuripersoona, kulttuurihyvinvointi ja kulttuuriteko.
Valinnat palkittavista tekee raati, johon tänä vuonna kuuluvat näyttelijä Satu Tuuli Karhu, Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntija Katariina Kummala sekä maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen. Ehdotukset palkintojen saajista tulevat Kainuun kunnilta.
Gaalassa tuodaan laajasti esille kainuulaista kulttuuria myös ohjelmanumeroiden muodossa.
Gaalan ohjelmassa nähdään esimerkiksi tunnetta tihkuva miniversio Routa Companyn Viimeiset hitaat -tanssiesityksestä (koreografi Sari Palmgren, tanssija Alina Sakko). Nuorta voimaa gaalaan tuo 12-vuotias sotkamolaisräppäri Aleksi Rimpiläinen, joka tunnetaan taiteilijanimellä Lumottu veri.
Yöpurjehtija on musiikkiesitys, jossa kuullaan Ilmari Kiannon elämää ja runoja uusin sävelin. Esiintyjinä ovat Vesa Rannikko, joka vastaa myös kappaleiden sävellyksistä ja sovituksista sekä Laura Matilainen.
Lisäksi luvassa on teatterin omaa ohjelmaa, taidenäyttelyitä, cocktailtarjoilua ja ilta jatkuu DJ:n tahdittamana tanssin merkeissä.
OHJELMA
Klo 17:15 Teatteritalon ovet avautuvat
Klo 18:00-19:15 Ohjelma teatterisalissa
Klo 19:15-20:15 Cocktailtarjoilu
Klo 20:15- 23:00 Jatkot teatterisalissa ja aulatiloissa. Teatterisalissa Räppäri Lumottu veri & DJ Vastarannan Kiiski.
Kultainen kahvila -ravintola palvelee koko illan gaalayleisöä. Kainuun kulttuurigaalan pukukoodi on tumma puku.
Gaalan pääyhteistyökumppanina toimii OP Kainuu.
Kainuun ensimmäinen Kulttuurigaala järjestettiin viime vuoden joulukuussa Sotkamossa. Gaalan taustalla on ajatus vuosittain toteutettavasta ja Kainuun kunnissa vuorovuosin järjestettävästä kulttuurigaalasta.