Hyppää sisältöön
Kuvassa vasemmalta Samu Rytkönen, Fade Creative ja Marko Tervonen, Kouta Media.
Kuvassa vasemmalta Samu Rytkönen (Fade Creative) ja Marko Tervonen (Kouta Media).

Yrittäjänä yhteisöllisyyttä rakentamaan

Samu Rytkönen ja Marko Tervonen toivovat rakentuvalle Kajaanin kampuskeskukselle iloista ja innovatiivista pöhinää ja avointa ajatusten vaihtoa.

”Kyllähän korona-ajan etätyöskentely haastoi yhteisöllisen toimintakulttuurin ylläpitoa yrityksissä. Etätyöskentely muutti hommia hieman itsenäiseksi puurtamiseksi”, muistelee Kouta Median yrittäjä Marko Tervonen haastavaa pandemia-aikaa. Tervonen ja videotuotantoyhtiö Fade Creativen yrittäjä Samu Rytkönen istuvat uudessa ja väliaikaisessa toimitilassaan rakentuvalla Kajaanin Kampuskeskuksella Ketunpolulla.

Pandemia-aika oli lähtölaukaus myös uudenlaiselle työ- ja opiskelukulttuurille. Etä- ja hybridimahdollisuudet ovat vaikuttaneet opiskelu- ja toimitilojen tarpeisiin ja käyttöasteisiin, tämän vuoksi myös Kajaanin kampusalueella on vapautunut tiloja yritysten käyttöön. Tämä ei ole ainoastaan haaste, vaan se on myös mahdollisuus luoda uudenlaista ja työelämälähtöistä toimintakulttuuria alueellemme. Toukokuussa 2023 käynnistyneen Kajaanin kampus 2025 kehittämistyön ei niin vaatimattomana tavoitteena, on luoda Kajaanin kampusalueesta Suomen työelämälähtöisin. Keskeisinä teemoina kehittyvässä toimintaympäristössä ovat myös yhteisöllisyys sekä resurssiviisaus.

Yhteiset tilat ja yhteisöllisyys tuovat synergiaetuja

Yhteisöllisyys, yritysten yhteiset synergiat ja tiivis oppilaitosyhteistyö ovat myös Tervosen ja Rytkösen mielessä ja toiveissa yritystoiminnan muuttaessa kehittyvälle kampusalueelle. ”Luovassa työssä on erityisen tärkeää, että ympärillä on ihmisiä ja elämää. Kyllä muista ihmisistä saa aina inspiraatiota ja raikasta tuulahdusta omaan luovaan tekemiseen ja toimintaan” kuvaa Rytkönen, ja toivoo, että Kajaanin kampusalueesta muotoutuisi yhteisöllinen ja avoin toimintaympäristö, jossa alueen yritykset ja opiskelijat kohtaisivat helposti ja mutkattomasti.

Yhteisöllisyys ja yritysten välinen yhteistyö näyttäytyy Kouta Median ja Fade Creativen välillä konkreettisesti, kun yrittäjät toimivat samoissa väliaikaisissa toimitiloissa loppuvuoden ajan. Yhteistyö on sujunut hyvin ja molempien miehien ajatuksissa on jo pitkään hautunut haave ja tahtotila monialaisesta ja -ammatillisesta yritystalosta. ”Tuotteistaminen ja visualisointi liittyvät aika lailla kaikkiin toimialoihin, joten yritysyhteistyötä ja yhteisiä synergioita löytyy varmasti kaikkien yritysten kanssa”, Tervonen toteaa ja odottaa lopullisten toimitilojensa valmistumista ja muiden yritysten asettumista yhteisölliseen Kampuskeskukseen.

Uudet tilat rakennetaan resurssiviisaasti

Kajaanin kampuskeskusta kehitetään ja saneerataan Kajaanin ammattikorkeakoulun opetuskäytössä olleeseen Tieto 2 rakennukseen, jossa toimii tällä hetkellä Opiskelijaravintola Fox. Muutostöiden ensimmäinen vaihe, joka kattaa yritysten toimitilojen remontoinnin, on tarkoituksena valmistua loppuvuodesta 2023. Alustavasti seitsemän yritystä ovat varanneet jo toimitilansa rakentuvasta Kampuskeskuksesta ja pääsevät muuttamaan saneerattuihin toimitiloihinsa viimeistään alkuvuodesta 2024. Muutostöiden seuraava vaihe alkaa ensi vuonna ja sen aikana Kajaanin kampuskeskukselle rakentuu alueen opiskelijoita, oppilaitoksen henkilöstöä ja yrittäjiä palveleva yhteispalvelupiste sekä yhteisöllinen kokoontumis- ja kohtauspaikka alueen kaikille toimijoille. Resurssiviisaus näkyy myös muutostöissä, joiden lähtökohtana on luoda monikäyttöisiä tiloja ja toimintoja Kampuskeskukselle.

Molemmat yrittäjät toivovat ja odottavat yhteistyötä ja toimintaa alueen oppilaitosten ja eri koulutusalojen kanssa. ”Nuorissa on tulevaisuuden voima ja kyky katsoa maailmaan erilaisten lasien läpi. Nuorilta saa tuoreita ja erilaisia ideoita sekä ajatuksia, se avartaa omaa ja yrityksen toimintaa” Tervonen sanoo ja painottaa, että yhteistyössä opiskelijoiden kanssa synergiat kohtaa, molempien ammatillisuus ja osaaminen kehittyvät.

Mitä tekevät Kouta Media ja Face Creative?

Kouta Media on kokonaisvaltainen brändäyksen ja markkinoinnin suunnittelutoimisto. Kouta tarjoaa palveluita yrityksille asiakkaan kanssa havaittujen tarpeiden pohjalta. Kaiken pohjana on vahva brändisuunnitteluosaaminen, jotta yritykset viestisivät itsestään ja kilpailukyvystään oikeita asioita oivaltavalla tavalla ja näyttäisivät ulos päin aidoilta ja edustavilta. Brändityön lisäksi Kouta auttaa markkinoinnin ja kampanjoiden suunnittelussa, luo käytännön markkinointi- ja myyntimateriaalit sekä tarvittaessa jalkauttaa ne eri kanaviin. Lisäksi Kouta suunnittelee ja toteuttaa yritysten web-sivustot ja verkkokaupat visuaalisesti sekä teknisesti korkealaatuisesti vaikuttavuus ja käytettävyys huomioiden.

Fade Creative on tuotantoyhtiö, joka keskittyy tuottamaan visuaalisesti vaikuttavaa sisältöä työelämän tarpeisiin. Erikoistumme yritys- ja brändivideoiden, markkinointiin suunnattujen videoiden sekä sosiaalisen median sisältöjen luomiseen. Olemme tehokas ja monipuolinen kumppani erilaisiin ja erikokoisiin projekteihin.

Terveisin

Jutun kirjoittaja Veera Valtanen toimii Kajaani kampus 2025 kehittämishankkeen projektipäällikkönä ja rakentuvan Kampuskeskuksen yhteisömanagerina.

Aihealueet