Kajaanin kaupunki toteutti vuonna 2021 noin 150 erilaista kilpailutusta. Kun vuottaa 2021 mietitään kokonaisuutena, niin mielenkiintoisimpina kilpailutuksina voidaan nostaa kaksi innovatiivista hankintaa: Toimistokalusteet palveluna ja Keskuskentän energiaratkaisut. Uutena menettelynä testasimme sähköistä huutokauppaa Kajaanin kaupungin kioskipaikoista. Huutokauppaan osallistui kaksi yrittäjää, jotka molemmat huusivat itselleen yhden kioskipaikan.
Kajaanin kaupungin hankintojen lukumäärä vuonna 2021
Klikkaamalla kuvaa, näet kuvan suurempana.
Dynaaminen hankintajärjestelmä
Kajaanin kaupungin hankintapalvelut on myös perustanut seitsemän erilaista dynaamista hankintajärjestelmää, joihin palveluntuottajat ovat voineet lähettää osallistumishakemuksensa. Näiden dynaamisten hankintajärjestelmien sisällä on tehty 12 eri kilpailusta. Yksi näistä dynaamisista hankintajärjestelmistä on koulukalusteiden DPS (dynaaminen hankintajärjestelmä). Tämän dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä kilpailutimme vuonna 2021 mm. uuden sairaalakoulun kalusteet.
Kilpailutuksen toteutus
Tarjouspyyntö laadittiin ns. käänteisenä eli käytettävä euromäärä oli lukittu ja sen pohjalta tarjoajat saivat suunnitella sairaalakoulun tilojen kalustuksen. Tarjoajat esittelivät omat ehdotuksensa ja opettajista koostunut raati pisteytti tarjoajien esittelyt. Sairaalakoulun kalusteet toimitti lopulta Lekolar Printel Oy ja Martela Oyj.
Dynaamiset hankintajärjestelmät ovat yksi hyvä vaihtoehto tuotteiden ja palveluiden kilpailuttamisessa. Tarjoajat lähettävät osallistumishakemuksen dynaamiseen järjestelmään ja heidät hyväksytään tarjoajiksi, jos he täyttävät hankintapalveluiden asettamat vaatimukset. Sen jälkeen sisäisten tarjouspyyntöjen tekeminen on hieman helpompaa, kun hankintapalveluiden ei tarvitse käyttää aikaa soveltuvuusvaatimusten yms. tarkastamiseen.
Mitä opimme?
Hankintapalveluilla oli mielenkiintoinen vuosi! Opimme soveltamaan hankinnoissa erilaisia menetelmiä sähköisestä huutokaupasta käänteiseen kilpailutukseen. Saimme paljon hyviä tarjouksia ja sen myötä myös uusia sopimuskumppaneita Kajaanin kaupungille. Kehitimme omaa osaamistamme osallistumalla erilaisiin hankintoja käsitteleviin webinaareihin ja poimimalla niistä meille käyttöön soveltuvia ideoita tarjouspyynnön laadinnassa.
Näillä opeilla ja kokemuksilla on hyvä ollut aloittaa tämän uusi vuosi 2022 jälleen mielenkiintoisten hankintojen parissa!