Kohtaamisen merkitys
Ajatusten pohjana Pekka Peuran video ”Kohtaamisen merkitys ihmisenä kasvamisessa”
Keskuskoulun pedatutoreiden opettajille tarjoama kevään viimeisen aiheen käsittely ei ehdi tähän blogitekstiin, joten visioimme hieman sen toteutusta. Kevään VESO-päivän puolikkaaseen saadaan 45-60 minuuttia “Kohtaamattomuus”-teemaan aikaa. Tällöin on tarkoitus keskustella yläkoulun opettajien kanssa Pekka Peuran videon “Kohtaamisen merkitys ihmisenä kasvamisessa (Kunskapsskolan, Ruotsi)” perusteella. Pohdittavaksi ehdotetaan; Miten tällainen ajan käyttö (40 min oppitunnit ja toisenlainen(?) YS-ajan käyttämäminen) saataisi toimimaan? Mitä järjestelyjä tämä vaatisi? Vaatisiko nykyiseen nähden enemmän ajankäyttöä, palkkaus? Olisiko opettajakunnalla halua lähteä kehittämään kohtaamista esitellyllä tavalla?
Alakoulun opettajat kohtaavat oppilaitaan luokassaan toistuvasti, joten päätettiin tarjota heille saman pituinen aika edellä mainitun videon sijaan Peuran “Digiajan tiimiopettajuus” -video. Digiajan tiimiopettajuustasot on tarkoitus tällöin käsitellä. Tiimiopettajuustasoista mainittakoon ääripäät – Ensimmäisellä tasolla opettaja tekee lähes kaiken suunnittelutyön yksin. Neljännellä tasolla lähes kaikki suunnittelu on tiimityötä ja suunnitelmat tiimin käytettävissä sen digiympäristöissä.
Terveisin Keskuskoulun pedatutorit Elisa Karhu, Mira Kaajavirta ja Timo Mikkonen