Kainuussa on työtä motivoituneille osaajille. Työvoimapulasta kärsiville aloille, kuten metalli- ja metsäalalle, etsitään osaajia myös ulkomailta.
Toukokuun alussa ryhdyttiin selvittämään, saadaanko Kainuussa kausi- ja vuokratyöntekijöinä työskentelevistä ulkomaalaisista osaajia työvoimapulasta kärsiville aloille ja tekijöitä tekijäänsä kaipaaviin töihin.
Kainuun liiton ja Kainuun kuntien rahoittamaa KAUSI-pilottihanketta luotsaava Natalia Alava summaa, että tavoitteena on hankevuoden aikana luoda koko maakuntaan toimintamalli, joka tukee ulkomaalaisten työntekijöiden ja heidän perheidensä juurtumista Kainuuseen. Natalia kertoo sitoutumisestaan siihen, että Kainuusta tehdään entistä vetovoimaisempi ja pitovoimaisempi maakunta ulkomaalaisille osaajille. Ensitöikseen hän on ottanut yhteyttä Kainuun kuntiin yhteistyön merkeissä sekä luonut potentiaalisille ulkomaalaisille työntekijöille suunnatun kyselyn, jonka alustavat kieliversiot ovat englanti, venäjä ja thain kieli. Muita käännösversioita hankitaan tarpeen mukaan. Kyselyssä selvitetään ulkomaalaisten työntekijöiden – sekä heidän mahdollisten puolisoidensa – ammatillisia taustoja, osaamista ja kiinnostusta pidempiaikaisiin työsuhteisiin Kainuussa. Tällä hetkellä Natalia pyrkii tavoittamaan työnantajia, joille on lähiaikoina tulossa ulkomailta kausi- ja vuokratyövoimaa. Työnantajien kiinnostusta, tarpeita ja haasteita ulkomaisen työvoiman palkkaamiseksi pidempiaikaisiin työsuhteisiin kartoitetaan koko hankkeen ajan. Olennainen osa kehitystyötä on rekrytointiprosessin sekä työnantajan ja työntekijän sujuvan arjen tukeminen työpaikalla. Yhtä tärkeää on tukea työntekijän – ja hänen perheensä – kotoutumista elämään Kainuussa.
-TOPPA-hanke auttaa työntekijää tässä prosessissa henkilökohtaisesti räätälöityjen asettautumispalveluiden muodossa, kiteyttää kesäkuussa hankepäällikön pestiin tarttunut Karoliina Oikarinen.
Kajaanin kansainvälisten palveluiden hanketiimi tekee siis tiivistä yhteistyötä Kainuun kehittämiseksi – kansainvälisten osaajien Kainuun rakentaminen on kaikkien yhteinen asia.
Työnantaja, jos olet kiinnostunut KAUSI-pilottihankkeesta, ota rohkeasti yhteyttä:
Natalia Alava, hankepäällikkö
+358 40 513 8372 / natalia.alava@kajaani.fi
Kajaanin keskustaan avataan vuoden 2021 aikana International Info. Neuvontapiste palvelee kaikkia Kajaaniin ja Kainuuseen muuttaneita – tai muuttoa suunnittelevia – ulkomaalaisia, heidän läheisiään ja heidän kanssaan työtä tekeviä.
Kajaanin kaupungin verkkosivu: Kajaanin kansainväliset palvelut
Facebook: City of Kajaani – International Info
LinkedIn International Info – City of Kajaani