ABO Wind Oy suunnittelee yhteistyössä Metsähallituksen kanssa enintään 68 tuulivoimalasta koostuvan tuulivoimapuiston rakentamista Kajaanin eteläosiin sijoittuvalle alueelle. Kaava-alueen pinta-ala on noin 100 km2. Osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena kaavana siten, että rakennusluvat voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.
YVA-menettelyn arviointiohjelmaa ja kaavoitusta käsittelevä yhteinen ja avoin yleisötilaisuus järjestettiin sähköisesti 14.6.2021 .
Kaavoituksen rinnalla on käynnistynyt tuulivoimapuistoa ja sähkönsiirtoa koskeva YVA-lain mukainen YVA-menettely. Lisätietoa hankkeen YVA-menettelystä ja yleisötilaisuudesta on saatavilla ympäristöhallinnon verkkosivuilta www.ymparisto.fi/kivikankaantuulivoimaYVA
Ajankohtaista:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on esillä 26.5.2021 alkaen Kajaanin kaupungintalon 3. kerroksen aulassa (Pohjolankatu 13), pääkirjaston lukusalissa (Seminaarinkatu 15), Otanmäen kirjastossa (Uunimiehentie 6) sekä kaupungin verkkosivuilla.