Hyppää sisältöön

Kaavoituksen kulku ja osallistuminen

Kaavoituksen kulkuun voi osallistua eri vaiheissa kaavan voimaantuloon asti ja vaikuttaa jättämällä kaavaa koskevia mielipiteitä ja muistutuksia. Viimeisenä keinona on hakea muutosta valittamalla. Kaavan etenemisestä tiedotetaan eri vaiheissa. Kaavoitustyö tehdään vuorovaikutuksessa osallisten ja kaupunkilaisten kanssa.

Kaavoitus noudattaa pääpiirteissään samoja vaiheita:

  1. Aloitusvaihe
  2. Luonnosvaihe
  3. Ehdotusvaihe
  4. Hyväksymisvaihe
Ohje kaavoitukseen osallistumiseen
Kaavoituksen kulku ja osallistuminen

KAAVOITUKSEN VIRALLISET KUULUTUKSET

Kajaanin kaupungin kaavoituksen kuulutukset ja ilmoitukset julkaistaan
19.12.2024 lähtien Kainuun Sanomat -lehdessä. Vireillä olevien kaavojen
osallistumis- ja arviointisuunnitelmissa on aiemmin mainittu ilmoituslehtenä
Koti-Kajaani, mutta lehden julkaisukertojen harvenemisen myötä kaavoituksen
kuulutuksien ja ilmoitusten julkaiseminen siirtyy Koti-Kajaani -lehdestä Kainuun
Sanomat -lehteen.
Kajaanin kaupunki, ympäristötekninen toimiala 18.12.2024

Kuulutukset ja ilmoitukset

Yleisötilaisuuksista tiedotetaan ja kaavan kuulutukset ja ilmoitukset julkaistaan Kainuun Sanomissa , kaupungintalon ilmoitustaululla ja Kajaanin kaupungin verkkosivuilla. Lisäksi osallisia tiedotetaan kirjeellä. Kirjeellä tiedottamisesta on kerrottu erikseen kussakin kaavoituksen vaiheessa.

Nähtävillä oleva materiaali

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja tarpeen mukaan muuhun materiaaliin voi suunnittelun ajan tutustua kaupungintalon 3. kerroksen aulassa, pääkirjaston lukusalissa ja Kajaanin kaupungin verkkosivuilla. Kaavakartta ja kaavaselostus ovat nähtävänä luonnoksena tai ehdotuksena nähtävillä oloaikoina. Kaupungin verkkosivuilla on vireillä oleville kaavoille omat sivut, joilta voi seurata kaavojen etenemistä ja tarkastella kaavaan liittyvää aineistoa.

Seuraavassa on käyty läpi kaavaprosessin perusvaiheet, tiedottaminen sekä osallistumismahdollisuudet eri vaiheissa.

Kaavoituksen kulku ja osallistuminen kaavoituksen eri vaiheissa

  • Kaavoituksen tarve arvioidaan kaavoituksessa. Kaavan laatimiseen ryhdytään, kun kaupungin kehitys tai maankäytön ohjaustarve sitä edellyttävät sekä kaavojen ajan tasalla pitämiseksi. Kaupunginhallitus päättää merkittävien asemakaavojen ja yleiskaavojen laatimisesta. Tarvittaessa kaupunginhallitus päättää myös rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen antamisesta suunnittelualueelle, mikäli rakentamistilanne täytyy rauhoittaa suunnittelun ajaksi.

    Mitä aloitusvaiheessa tapahtuu? Aloitusvaiheessa asetetaan kaavan alustavat tavoitteet ja tehdään kaavaan liittyviä selvityksiä ja arvioidaan, mitä selvityksiä vielä tarvitaan. Myös vaikutusten arviointien laajuutta arvioidaan aloitusvaiheessa. Aloitusvaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka toimii osallisille oppaana vaikutusmahdollisuuksista ja antaa lähtötiedot kaavasta.

    Lue lisää osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

    Vireille tulo käynnistää kaavaprosessin ja viimeistään siitä alkavat myös osallistumismahdollisuudet. Vireille tulosta ilmoitetaan Kainuun Sanomat lehdessä, kaupungintalon ilmoitustaululla ja kaupungin verkkosivuilla. Vireille tulosta lähetetään kirje vähintään ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille ja -haltijoille, yhteisöille sekä viranomaisille, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

    Vireille tulon yhteydessä järjestetään viranomaisneuvottelu valmisteltaessa sellaista yleis- tai asemakaavaa, joka koskee vaikutuksiltaan valtakunnallisia tai merkittäviä maakunnallisia asioita tai joka on valtion viranomaisen toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeä. Neuvottelussa tuodaan esille mahdolliset valtakunnalliset ja tärkeät seudulliset alueidenkäyttötavoitteet ja muut keskeiset tavoitteet, valtion toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeät kysymykset sekä viranomaisten käsitykset tutkimusten ja selvitysten tarpeesta.

    Kuka on osallinen kaavaa laadittaessa? Osallisia ovat alueen maanomistajat, tontinhaltijat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

  • Mitä luonnosvaiheessa tapahtuu? Luonnosvaiheessa täydennetään selvityksiä. Tarvittaessa voidaan tehdä erityyppisiä kyselyitä alueen maanomistajille ja osallisille kaavaratkaisun pohjaksi. Kaavaa koskevia tavoitteita tarkennetaan ja suunnitellaan kaavaratkaisun periaatteet selvitysten ja saadun palautteen pohjalta. Kaavaratkaisun tai vaihtoehtoisten ratkaisujen vaikutukset selvitetään. Kaavaluonnos valmistellaan vaihtoehtotarkastelujen ja vaikutusten arvioinnin perusteella.

    Luonnosvaiheessa merkittävistä kaavoista järjestetään yleisötilaisuus. Yleisötilaisuuden paikka ja ajankohta kerrotaan luonnoksen nähtävillä olosta ilmoittamisen yhteydessä tai tarvittaessa erillisessä ilmoituksessa. Yleisötilaisuudessa on mahdollista esittää mielipiteensä suullisesti kaavaluonnoksesta ja muusta kaavan valmistelumateriaalista.

    Merkittävä asemakaavaluonnos ja yleiskaavaluonnos asetetaan luonnoksena nähtäville. Kaupunginhallitus päättää yleiskaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta. Tällöin mielipiteiden jättäminen rajoittuu yleensä nähtävillä oloaikaan, mikä asemakaavoilla voi olla 14 tai 30 päivää ja yleiskaavoilla 30 päivää. Lausuntoja viranomaisilta tai asiantuntijoilta pyydetään usein jo luonnosvaiheessa. Siten lausunnoista saatu palaute voidaan ottaa huomioon kaavaehdotuksen laatimisessa.

    Vaikutuksiltaan vähäisissä asemakaavan muutoksissa yleisötilaisuus ja luonnoksen nähtävillä olo korvataan neuvottelemalla osallisten kanssa.

    Luonnoksen nähtävillä olosta ja yleisötilaisuudesta ilmoitetaan Kainuun Sanomat lehdessä, kaupungintalon ilmoitustaululla ja kaupungin verkkosivuilla.

    Miten voi osallistua? Osalliset voivat arvioida kaavan vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta kaavan luonnosvaiheessa. Mielipiteen voi lausua tai antaa suoraan kaavan laatijalle. Kaavan laatijan yhteystiedot ovat vireillä olevan kaavan yhteydessä.

    Asemakaavat, jotka eivät ole merkittäviä, eivät tule luonnosvaiheessa nähtäville vaan luonnokseen ja valmisteluaineistoon on mahdollista tutustua kaavan tultua vireille kaavoituksessa ja esittää niistä suullinen tai kirjallinen mielipide.

  • Mitä ehdotusvaiheessa tapahtuu? Kaupunginhallitus hyväksyy erittäin merkittävän asemakaavan ja yleiskaavan suunnittelun tavoitteet ja mitoituksen, minkä pohjalta valmistellaan kaavaehdotus. Luonnoksesta saatu palaute käsitellään ja huomioidaan ehdotuksessa, mikäli siihen on aihetta ja se on mahdollista. Laaditaan kaavaehdotus ja arvioidaan sen vaikutuksia.

    Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen, kun muistutukset ja lausunnot kaavasta on saatu, järjestetään tarvittaessa toinen viranomaisneuvottelu sekä yleis- että asemakaavasta Kainuun ELY-keskuksen kanssa. Mukana viranomaisneuvottelussa ovat viranomaiset, joiden toimialaa asia saattaa koskea.

    Ympäristötekninen lautakunta asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville 30 päivän ajaksi. Nähtävillä olosta kuulutetaan ja ilmoitetaan Kainuun Sanomat lehdessä, kaupungintalon ilmoitustaululla ja kaupungin verkkosivuilla. Ympäristötekninen lautakunta pyytää kaavasta tarvittaessa lausunnot viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa asemakaavassa käsitellään. Vaikutukseltaan vähäistä asemakaavan muutosehdotusta pidetään nähtävillä 14 päivän ajan. Yleiskaavaehdotuksen asettaa nähtäville kaupunginhallitus 30 päivän ajaksi ja pyytää lausuntoja ehdotuksesta. Samoin nähtävillä olosta kuulutetaan ja ilmoitetaan kuvatun mukaisesti.

    Ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille lähetetään kirje asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta. Yleiskaavaehdotuksen nähtävillä olosta lähetetään vastaavasti kirje, jos yleiskaavaa on tarkoitus käyttää suoraan rakennusluvan perusteena.

    Mikäli kaavaehdotusta muutetaan nähtävillä olon jälkeen oleellisesti, täytyy se asettaa uudelleen nähtäville.

    Miten voi osallistua? Kaavan ehdotusvaiheen nähtävillä olon aikana kaavasta voi jättää kirjallisen muistutuksen. Muistutus on toimitettava Kajaanin kaupungin kirjaamoon ennen nähtävillä oloajan päättymistä.

  • Mitä hyväksymisvaiheessa tapahtuu? Ennen kaavan etenemistä hyväksyttäväksi, käsitellään kaavasta saadut muistutukset ja lausunnot ja kirjoitetaan niille vastineet. Kaavaehdotusta voidaan tarkistaa, mikäli saatu palaute antaa siihen aihetta (edellisessä vaiheessa on mainittu kaavaehdotuksen asettamisesta uudelleen nähtäville). Sekä yleis- että asemakaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Muut kuin vaikutuksiltaan merkittävät ja vaikutuksiltaan vähäiset asemakaavat hyväksyy kaupunginhallitus. Vaikutuksiltaan vähäisen asemakaavan hyväksyy ympäristötekninen lautakunta.

    Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan Kainuun Sanomat lehdessä, kaupungintalon ilmoitustaululla ja kaupungin verkkosivuilla. Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan niille kunnan jäsenille ja muistutuksen tekijöille, jotka ovat kaavan nähtävillä ollessa sitä pyytäneet ja samalla ilmoittaneet osoitteensa. Hyväksytyn asemakaavan alueella on voimassa rakennuskielto ja toimenpidekielto muutoksen hyväksymispäätöksestä sen lainvoimaiseksi tuloon saakka. Sellaisen yleiskaavan alueella, jolle on määrätty rakennuskielto tai toimenpiderajoitus, rakennuskielto tai toimenpiderajoitus on voimassa kunnes hyväksymispäätös on saanut lainvoiman.

    Miten voi vaikuttaa? Kaupunginvaltuuston hyväksymispäätökseen voi hakea muutosta ja valittaa päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitusaika kaupunginvaltuuston hyväksymispäätöksestä on 30 päivää. Mikäli Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkää valituksen, voi edelleen valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittaminen edellyttää kuitenkin valitusluvan saamista.

  • Hyväksymispäätös tulee lainvoimaiseksi, kun valitusaika päättyy. Kaava tulee voimaan, kun kaavan voimaantulosta kuulutetaan lainvoimaiseksi tulon jälkeen Kainuun Sanomat lehdessä, kaupungintalon ilmoitustaululla ja kaupungin verkkosivuilla. Kaavan vaiheet on tällöin käyty läpi. Kaavasta ei ole valitettu, tai mikäli kaavasta on valitettu, valitukset on hylätty oikeusasteissa. Kaava voidaan myös panna täytäntöön niiltä osin kuin valitus ei sitä koske. Kaava tulee tällöin osittain voimaan ennen kuin kaava on saanut lainvoiman. Mikäli valitus olisi hyväksytty, olisi kaavahanke rauennut. Kaavan tultua voimaan kaava-alueelle voidaan rakentaa ja alueella voidaan toimia kaavan käyttötarkoituksen ja kaavamääräysten mukaisella tavalla.

    Kaava lisätään osaksi ajantasakaavaa.

    Voimaantulon jälkeen kaavan toteutumista ja vaikutuksia seurataan. Ajanmukaisuutta arvioidaan asemakaavan alueella, joka on ollut voimassa yli 13 vuotta ja on merkittävältä osalta edelleen toteutumatta.

Katso erityisesti seuraavat Maankäyttö- ja rakennuslain (1.1.2025 alkaen Alueidenkäyttölaki) sekä -asetuksen pykälät:

MRL (AKL) 6 §, 36 §, 37 §, 47 §, 51 §, 52 §, 8 luku. Kaavoitusmenettely ja vuorovaikutus, 91 h §, 187 §, 188 §, 191 §, 203 §, 205 §

MRA 18 §, 19 §, 26 §, 27 §, 6 luku. Yhteiset säännökset vuorovaikutuksesta kaavoituksessa, 15 luku. Muutoksenhaku, 93-97 §