Hyppää sisältöön

Purola-Puistola

Ensimmäisen kerran vuonna 1939 virallisesti asemakaavoitettu Purola sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä keskustasta länteen. Jo 1900-luvun alkupuolella ensimmäiset asukkaansa saanut Purola rakentui Puutavara Osakeyhtiön työntekijöiden asuinpaikaksi. Purolassa on nähtävissä vielä vanhaa rakennuskantaa, lisäksi alueelle on rakennettu myös uudempia taloja. Purolassa on elintarvikeliike ja päiväkoti, muut lähipalvelut löytyvät keskustasta.

Puistolan kaupunginosa sijaitsee lähellä keskustaa. Puistola on rakentunut jatkosodan jälkeen rintamamiehille kaavoitetuista tonteista. Alue on puutalovaltainen tyyppitalojen keskittymä, ja alueen Purolan puoleisella reunalla on lisäksi joitakin kerros- ja rivitaloja. Kainuun ammattiopisto, Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Vimpelin urheilukeskus sijaitsevat kävelymatkan päässä. Lähipalvelut sijaitsevat keskustassa ja Purolassa.

Parhaat puolet:

  • Lähellä keskustan palveluita
  • Vanhoja puutaloja
  • Kaupunginlammen puistoalueet ja ulkoliikuntapaikka

Kaupungilla on tarjolla vapaita tontteja Purolassa – Tutustu Tonttipörssissä.