Hyppää sisältöön

Lehtikangas-Petäisenniska (Variskangas)-Kylmä

Keskustasta kaakkoon sijaitsevan laajan Lehtikankaan alueen ensimmäinen asemakaava on laadittu vuonna 1938 ja se on tullut voimaan 1946. Sen jälkeen alueen kaavoitusta on täydennetty. Alueella näkyy rakentamisen kerrostuneisuus. Vanhan Lehtikankaan alueella on rintamamiestaloja ja pienkerrostaloja, uudemmilla alueilla kerrostalokortteleita ja rivitaloja.

Lehtikankaalla on paljon puistoja ja lähiliikuntapaikkoja, jotka takaavat monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Alueelta löydät muun muassa frisbeegolf-radan, valaistun hiihtoladun, lähiliikunta-alueen sekä koirapuiston.

Lehtikankaalla on kattavat lähipalvelut. Vuonna 2017 käyttöönotetusta monitoimitalosta löytyvät päiväkoti, ala- ja yläkoulu sekä kirjasto. Alueella on myös esimerkiksi hammashoitola, kaksi elintarvikekauppaa ja apteekki.

Petäisenniskan kaupunginosaan kuuluva Variskankaan asuinalue sijaitsee keskustasta katsoen Rajavartioston takana, ja se kaavoitettiin Lehtikankaan asutusalueen laajentamisen yhteydessä. Samoin Soidinsuo, Laajankangas ja Kylmä, joka 1960-luvun alussa oli vielä täyttä korpea. Asuntotonteiksi on viimeisimpänä kaavoitettu entisen Lehtikankaan koulun tontilla sijaitseva Kaarnakatu, jolta löytyy vielä vapaita tontteja rakennettavaksi. Tontit ovat koulun, päiväkodin, kirjaston ja lähikaupan välittömässä läheisyydessä.

Parhaat puolet:

  • Lähiliikunta-alue
  • Ulkoilumahdollisuudet
  • Päivittäispalvelut lähellä

Kaupungilla on tarjolla vapaita tontteja Lehtikankaan Kaarnakadulla – Tutustu Tonttipörssissä.