Hyppää sisältöön
Hymyilevä mies seisoo käytävällä katsoen kameraan.

Unelmaura pelialan huipulla – Kajaani on hyvä paikka pelinkehittäjille

Joonas Pylvinen tutustui ensimmäistä kertaa kajaanilaiseen pelituotantoon kesäkurssilla. Muutaman vuoden seikkailun jälkeen hän päätti palata kehittämään Suomen parasta pelialaa. GameCity Kajaani -hanketta vetävä Joonas on myös aktiivinen kaupungin ainutlaatuisessa konemusiikkiskenessä.

Kesä 2016 on jäänyt Keski-Suomesta Kajaaniin muuttaneen Joonas Pylvisen mieleen yhtenä elämän parhaista kesistä. Silloin hän osallistui Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestämälle pelialan kesäkurssille.

”Olin kuullut Kajaanin poikkeuksellisen vahvasta pelialasta ja halusin kokea sen itse. Kurssin idea oli tehdä kesän aikana valmis peli. Muistan erityisesti, miten asuimme tiimini kanssa soluasunnossa ja työstimme päivät peliä.”

Joonaksen tiimi kehitti rouhean kansanhumoristisen This is Härmän, ja lähetti sen myöhemmin Assembly-tapahtuman pelinkehityskilpailuun.

”Pelistä tuli hitti ja se voitti kilpailun heittämällä.”

Uramahdollisuus pelialalla kutsui takaisin Kajaaniin

Kajaani tunnetaan pelikaupunkina sekä Suomessa että maailmalla. Kun Joonakselle tarjottiin täältä pelialan töitä, hän tarttui tilaisuuteen välittömästi.

”Kesäkurssin jälkeen kokeilin muutaman vuoden yrittämistä ja kävin tutustumassa Viron pelialaan, mutta pitihän minun päästä takaisin Kajaanin peliskeneen. Täällä on vilkas peliala ja hyvät mahdollisuudet kehittyä tosi eloisaksi paikaksi pelinkehittäjille ympäri maailmaa.”

Nyt Joonas asuu Kajaanissa ja vetää kolmivuotista GameCity Kajaani -hanketta, joka on Kajaanin kaupungin, Kajaanin ammattikorkeakoulun sekä paikallisten yritysten ja toimijoiden viimeisin pelialaa tukeva yhteisprojekti. Hankkeessa panostetaan erityisesti uusien peliyritysten tukemiseen hautomo- ja kiihdytystoiminnan kautta.

”Me haluamme luoda mahdollisuuksia menestyvien peliyritysten syntymiselle: kannustamme pelialan opiskelijoita kokeilemaan yrittämistä, haluamme luoda oikean uusien peliyritysten aallon. Teemme töitä sen eteen, että pelialan yrittäjäksi lähteminen olisi mahdollinen ja kiinnostava vaihtoehto mahdollisimman monelle.

Luomme myös tilaa ja kannustimia, jotta uudet peliyhtiöt sijoittuisivat Kajaaniin – yksi Helsingissä aloittanut yritys onkin jo löytänyt uuden kotinsa Kajaanista!”

Mies seisoo sammaleisen kallion edessä ja katsoo sivulle.
Joonas Pylvinen luotsaa GameCity Kajaani -hanketta, joka tukee pelinkehittäjiä ja vahvistaa Kajaanin asemaa pelialan huipulla. Vapaa-ajallaan hän on aktiivinen konemusiikkiharrastaja.

Kajaanin peliala on aktiivinen, lämmin ja Euroopan kärkeä

Joonaksen mukaan Kajaanilla on pelialalla selkeä valtti, koska täällä on pitkä kokemus pelialan koulutuksesta. Peliopinnot otettiin KAMKin opintotarjottimeen jo 2006 – ensimmäisenä Suomessa.

”Kajaanissa on kirkkaasti Suomen paras pelialan koulutus, joka on kovalla tasolla myös Eurooppaan verrattuna. Lisäksi täällä on todella lämmin pelinkehittäjäyhteisö: aktiivisia tekijöitä löytyy opiskelijoista, järjestöistä ja yrityksistä.”

Nykyisin KAMKissa voi opiskella pelialan kaikkia neljää perussubstanssia: koodausta, pelitaidetta, -suunnittelua ja -tuottamista. Opintoja voi suorittaa insinööri- ja tradenomipuolella – ja uusimpana lisäyksenä opintotarjottimesta voi valita myös Master of game business -tutkinnon.

”Toinen valtti on, että täällä on tosi mukava ja aktiivinen pelinkehittäjäyhteisö: opiskelijat, järjestöt ja yritykset ovat tosi hyvin linjassa ja tekevät paljon yhteistyötä keskenään.” 

Kajaanin kaupungin lisäksi yhteistyötä ja verkostoitumista tukevat useat järjestöt, kuten kansainvälinen pelinkehittäjäyhdistys IGDA, jonka paikallistoiminta on todella aktiivista Suomen mittakaavassa.

”Kajaanissa on selkeästi tosi hyvä tehdä pelejä ja olla pelialalla töissä, koska maailmanluokan peliyhtiöiden määrä on täällä järkyttävän iso verrattuna Kajaanin kokoon ja maantieteelliseen sijaintiin!”

Kajaani on oikea paikka pioneerihenkisille tekijöille

Kajaanin yhteisöllinen tunnelma sopii Joonaksen mukaan täydellisesti luoville ja pioneerihenkisille ihmisille, jotka haluavat käynnistää ja luoda uusia asioita. Vapaa-ajallaan Joonas on itsekin aktiivinen paikallisessa kulttuuriyhteisössä:

”Kajaanissa on kokonsa puolesta mukava kyläyhteisöfiilis. Täällä on tosi hyvät mahdollisuudet tehdä ja toteuttaa.”

Joonas pääsee harrastamaan intohimoaan konemusiikkia genreen erikoistuneessa Korpikollektiivi-yhdistyksessä, jota hän on ollut myös perustamassa.

”Minulla kävi tosi hyvä tuuri, sillä Kajaanissa on kova ja aktiivinen konemusiikkiskene! En sävellä itse konemusiikkia, mutta soitan sitä DJ:nä esimerkiksi keikoilla ja muissa musiikkitapahtumissa. Lisäksi täällä on tietääkseni Suomen ainoa konemusiikkiin erikoistunut yökerho, Sound Factory.”

Kajaanissa on paljon omaleimaista ja juurevaa kulttuuria, jota tuottaa kaupungin lisäksi monet järjestöt, yhdistykset ja taiteen ammattilaiset sekä vapaaehtoiset.

”Täällä on hyvä yhteisö ja todella vähän ylimääräisiä häiriötekijöitä. Siksi Kajaani on minulle hyvä paikka työskennellä ja luoda.”

Kajaanissa ehdin ajatella ja tuntea.

Joonas Pylvinen

Aihealueet