-
Nuorisopalveluiden graafinen ilme uudistuu - äänestä suosikkiasi!
-
Lapsen oikeuksien viikon suunnittelu käynnistyi - kannustamme kajaanilaiset seurat, yhteisöt, yritykset ja organisaatiot mukaan
-
KAMK kokoon suhteutettuna toiseksi tuloksellisin jo kolmannen kerran peräkkäin
-
Perusopetuksen uusi lukuvuosi alkaa 10.8.2023
-
Kajaanin kaupunki onnittelee valmistuneita ja koulunsa päättäviä
-
Yhteensä 566 nuorelle myönnettiin kesätyöseteli tänä vuonna
-
Lehtikankaan koulu pärjäsi erinomaisesti Taitaja9-kilpailussa – aluekilpailuista Pohjois-Suomen mestaruus!
-
Digitaalinen muuntuva CV -koulutus
-
Kajaanin kampus 2025-hanke käynnistyy
-
Kutsu kuulemistilaisuuteen: Teppanan koulun mahdollinen lakkauttaminen 1.8.2024 alkaen
-
Kajaaniin opettajankoulutusta vastaamaan Kainuun ja Ylä-Savon osaajapulaan
-
Osallistuva budjetointi keräsi kajaanilaisilta yhteensä 214 ideaa lasten ja nuorten hyväksi!
-
Aluehallintovirasto on käsitellyt Kajaanin varhaiskasvatuksen turvavaljaiden käyttöön liittyvän selvityksen
-
Miten käyttäisit 50 000 euroa Kajaanissa? Osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe alkaa 9.3.2023
-
Nuori Teatteri -leiri Kainuun opistolla 11.-18.6.2023
-
Kajaanin ammattikorkeakoulu alkaa kouluttaa ensihoitajia
-
Varhaiskasvatuksen eAsiointipalveluun kirjautumisessa on havaittu jälleen häiriöitä
-
Digikoulutus - tietokone osana arkea - ESR-Hanke
-
Varhaiskasvatus-, esiopetus- ja palvelusetelihakemusten lähetyksessä häiriöitä
-
Kaksikielisen perusopetuksen infotilaisuus eskarilaisten huoltajille
99
artikkelia